Riviin järjesty! Lepo!

Muistuupa mieleeni Tikkakosken varuskunta n.vuonna 1990. Aliupseerikurssin sulkeisharjoitukset, jossa joukkue jaettiin pienempiin ryhmiin ja ryhmät harjoittelivat ensimmäistä kertaa johtajaoppilaan johdolla ryhmien käskytystä. Oman käskytysvuoroni tullessa huomasin kuinka paljon vaikeampaa oli antaa järkevässä järjestyksessä käskyjä niin, että tuo ryhmä olisi hallinnassa, kuin olla osana ryhmää ottamassa käskyjä vastaan. Jälkeenpäin ajateltuna oli hupaisaa se, että en tilannetta jännittäessäni millään muistanut sitä millä käskyillä ryhmä saadaan lopettamaan toimintansa. Armeijassa kun vain tietyt käskyt  saa aikaan toiminnan ja toimimattomuuden; Asento! Lepo! Taakse poistu!jne.

Muut ryhmät jo lopettivat, mutta meidän ryhmä ei. En enää muista tarkasti kaikkea, mutta muistelen komppanian vääpelin tulleen ihmettelemään tilannetta ja lopulta otti yksinkertaisin käskyin ja ottein tilanteen haltuun, ja päästi ryhmän lopulta ’lepoon’- ennen lopullista nääntymistä…

Kuri ja järjestys on puolustusvoimien ydin. Pidän armeijan käymistä erittäin hyödyllisenä kokemuksena juuri sen takia, että ihminen opetetaan kunnioittamaan ja tottelemaan auktoriteetteja. Ilman kuria ja järjestystä sotilaat alkaisivat tehdä mikä itsestä tuntuisi oikealta ja lopulta alkaisivat ampuilla toisiaan. Tällainen armeija kärsii sodassa tappion ilman että vihollisen tarvitsee tehdä mitään.

Muistan erään metsäleirin, joka taisi olla eräänlainen sissileiri. Meidän porukan tehtävänä oli etsiytyä maastoon, tehdä joitain tehtäviä siellä, mutta pääasia oli se, että meidän tuli piiloutua meitä etsiviltä ryhmiltä. Yön pimeinä tunteina oli asiaankuuluvasti järjestetty jonkun matkan päähän teltasta vartio, joka sitten tunnin, kahden sykleissä vaihtui muun porukan yrittäessä nukkua. Yöllä heräsin laukausten ääniin. Ensin yksittäisiin, sitten jo oikein rytinään, ja huudettiin hälytystä! Taistelu kesti aikansa, kunnes havaittiin se tosiasia, että vartion vaihtoon tulossa ollut oli matkalla hieman eksynyt ja joutunut ’tulilinjalle’. Samaan aikaan oli joku myös lähtenyt tarpeilleen ja eksynyt myös ’vihollisen’suuntaan. Näin siis ammuttiin rasahduksien perusteella omia. Onneksi tämä ei sattunut tositilanteessa.

Tilanteesta puuttui järjestys. Jos vartiomies olisi tivannut väärästä suunnasta tulleelta kollegalta sovittua tunnussanaa konflikti olisi jäänyt tulematta. Tulija olisi tunnistettu omaksi mieheksi.

Seurakunnassakin on oltava kuri ja järjestys. Selkeät toimintamallit, kunnioitus esimiestä kohtaan, oli kyseessä pastori, vanhin, työmuodon vetäjä, solunjohtaja, emäntä, vahtimestari jne. Jokaiselle on annettu vastuualue, ja heille tulee olla alamainen heidän alueellaan. Niinkuin armeijassa johtajuus jakaantuu ja koostuu palasista, sama pätee seurakunnassa. Pastori on komppanian päällikkö ja kantaa suurimman vastuun. Yleisen pappeuden periaatteen mukaan kuitenkin jokaisen Jumalan valtakunnan jäsenen tulisi olla johtamassa omalla paikallaan ihmisiä Kristuksen tykö.

Matt.8:ssa luvussa havaitaan jumalallinen hierarkia ammattisotilaan sanoittamana:

5. Ja kun hän saapui Kapernaumiin, tuli hänen tykönsä sadanpäämies ja rukoili häntä
6. ja sanoi: ”Herra, minun palvelijani makaa kotona halvattuna ja on kovissa vaivoissa”.
7. Hän sanoi hänelle: ”Minä tulen ja parannan hänet”.
8. Mutta sadanpäämies vastasi ja sanoi: ”Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit minun kattoni alle; vaan sano ainoastaan sana, niin minun palvelijani paranee.
9. Sillä minä itsekin olen toisen vallan alainen, ja minulla on sotamiehiä käskyni alaisina, ja minä sanon tälle: ’Mene’, ja hän menee, ja toiselle: ’Tule’, ja hän tulee, ja palvelijalleni: ’Tee tämä’, ja hän tekee.”
10. Tämän kuultuaan Jeesus ihmetteli ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: ”Totisesti minä sanon teille: en ole kenelläkään Israelissa löytänyt näin suurta uskoa.
11. Ja minä sanon teille: monet tulevat idästä ja lännestä ja aterioitsevat Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin kanssa taivasten valtakunnassa;
12. mutta valtakunnan lapset heitetään ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.”
13. Ja Jeesus sanoi sadanpäämiehelle: ”Mene. Niinkuin sinä uskot, niin sinulle tapahtukoon.” Ja palvelija parani sillä hetkellä. (KR 38)

Sotilas tiesi ja hyväksyi asemansa. Hän ei nöyristellyt Jeesuksen edessä, mutta hän oli nöyrä. Hän tiesi, että hänellä oli johtajansa, mutta hän tiesi myös mitä on olla johtaja. Tuota sotilaallista tasapainoa hän suorastaan huokuu pyytäessään Jeesusta parantamaan palvelijansa. Sotilas ymmärsi sen, että hänen edessään seisoi se suurin johtaja ja auktoriteetti. Suoraviivaisella armeijan opettamalla tavalla hän ymmärtää, että yksi käskysana Jeesukselta riitti parantamaan palvelijan. Huomaa, että Jeesus oikein ihmetteli sotilaan uskoa.

Meillekin on tärkeää löytää kristittynä, seurakuntalaisena, suoraviivainen asenne asemaamme. Meidän on tärkeää ymmärtää kuka on ylipäällikkö, kuka lähin esimiehemme, kuka tai ketkä ovat johdettaviamme. Kuuliaisuus tuo siunauksen, tottelemattomuus nurinaa ja epäjärjestystä.

Jos meiltä on unohtunut käskysana ’riviin järjesty’, emme pääse koskaan myöskään kaivattuun ’lepoon’ seurakuntana.

 

 

Posted in Yleinen.