Matkakommentti: Intia

Olin Intiassa touko- ja kesäkuun ajan, joista yhden viikon Nepalissa. Intia tuli nähtyä melko kattavasti, koska liikuin paljon eri puolilla maata. Intia on kuitenkin niin iso maa, että jos sen kokonaan haluaisi nähdä, niin siihen tarvittaisiin ainakin vuosi, ehkä enemmänkin.

Yksi asia, minkä Intiassa huomaa nopeasti on erilaisuuden suuri määrä ja monien asioiden äärimmäisyys. Maasta löytyy suuri joukko todella köyhiä ihmisiä, mutta myös useita maailman rikaimmista. Pohjoisessa olevat Himalajan lumihuippuiset, maailman korkeimmat vuoret, vaihtuvat ensin hyvin tasaiseen tasankoon ja sitten mäkiseen maastoon ja lopulta etelässä hyvin pitkään merenrantaan. Lännessä löytyy Tharin aavikko, jossa vettä ei juuri sada ja idästä vastaavasti maailman sateisimpiin kuuluva sademetsä. Puolet maasta on viljeltyä, joten peltoja näkee lähes kaikkialla, varsinkin Ganges-joen tasangolla peltoja riittää silmänkantamattomiin, muutaman puun tuodessa vähän vaihtelua maisemaan. Kulttuurien ja kielien määrä on erittäin suuri, samoin erilaisten ruokien, joille ei tunnu loppua löytyvän, vaikka muutamia tunnetuimpia ruokia tuntuu saavan lähes joka paikasta. Laajimmalle levinneeksi osoittatuu punjabilainen keittiö, jota myös lähes kaikki länsimaissa olevat intialaiset ravintolat edustavat. (Teksti jatkuu kuvien alapuolella)

Mitä tulee sitten Intian hengellisyyteen, niin se on aivan yhtä monimuotoinen, kuin Intia muutenkin. Uskontoja löytyy useita, itse asiassa kaikkien suurimpien uskontojen kannattajia löytyy maasta miljoonia, joista hindulaisuus ja buddhalaisuus ovatkin kotoisin Intiasta. Näiden lisäksi Intia on myös monien pienempien uskontojen koti, kuten sikhiläisyyden ja jainalaisuuden. Intiassa hengelliset asiat otetaan vakavasti, mutta silti maassa on tilaa myös ateisteille ja materialismille. Itse asiassa hindulaisuuden filosofinen suuntaus onkin kalleellaan ateismiin, samoin buddhalaisuus.

Maan suurin uskonto on hindulaisuus, joita on n. 80% väestöstä. Hindulaisuus on enemmänkin kokoelma erilaisia uskontoja ja uskomuksia kuin yksi yhtenäinen uskonto. Se on syntynyt pitkän ajan kuluessa, joten ei ole ihme, että se on varsin monimotoinen ja siksi sitä on vaikea ymmärtää tai muodostaa selkeää käsitystä siitä. Termi onkin alun perin ulkopuolisten antama, ja se oli vain nimitys Intiassa harjoitetuista uskonnoista. Vasta paljon myöhemmin intialaiset ovat itsekin sen omaksuneet, mutta jos kysyy intialaiselta mikä hänen uskontonsa on, hän saattaa edelleen vastata kuuluvansa johonkin tiettyyn hindulaisuuden suuntaukseen, ennemmin kuin sanoisi itseänsä hinduksi.

Intiassa on tehty pitkään lähetystyötä, perimätiedon mukaan itse apostoli Tuomas saapui Intiaan ja perusti ensimmäiset seurakunnan. Aivan varmoja tästä ei olla, mutta ensimmäiset kristityt lähetit joka tapauksessa saapuivat ensimmäisillä vuosisadoilla Intiaan ja perustivat seurakuntia. Vuosisatojen aikana useitakin eri ryhmiä on tullut Intiaan, joskin suurempi määrä saapui vasta 1500-luvulta alkaen, kun eurooppalaiset löysivät merireitin Intiaan. Ensin tuli katolilaisia portugalilaisten myötä ja brittien mukana myös protestantteja, tunnetuin heistä lienee William Carey. Hän käänsi Raamatun useille Intian kielille ja alkoi sitten levittämään Raamattuja ja perusti joitakin seurakuntia. Hänenkään työnsä ei ollut helppoa, kesti 7 vuotta ennenkuin ensimmäinen intialainen tuli uskoon. Brittien kauppakomppania tosin vastusti lähetystyötä, joka osaltaan rajoitti lähettien määrää ja vaikeutti lähettien elämää maassa.

Tänäkään päivänä Intiassa ei ole kovin paljoa kristittyjä, näistä vuosisataisista ponnisteluista huolimatta. Täytyy tosin muistaa, että Intia on varsinkin väestöllisesti iso maa ja siihen suhteutettuna maahan on tehty varsin vähän lähetystyötä. Nykyäänkin Intiassa on vain n. 1000 ulkomaalaista lähetystyöntekijää. Intiassa on onneksi noussut suuri lähetysinto, joten kotimaisten lähettien (toisille paikkakunnalle lähetettyjen) määrä onkin moninkertainen verrattuna ulkomaalaisiin. Jotkut arvioivat määrän olevan jopa 100 000. Lisäksi tietenkin ovat paikalliset pastorit, jotka tekevät työtä omalla alueellaan.

Intiassa tarvitaan kuitenkin edelleen paljon lähetystyötä, koska seurakuntia ja uskovia on vain tietyillä alueilla. Joissakin osavaltioissa on vain hyvin vähän uskovia ja seurakuntia, yksi niistä on pohjoisessa sijaitseva Intian väkirikkain osavaltio Uttar Pradesh, jossa asuu yli 200 miljoonaa ihmistä. Pohjois-Intiassa on myös paljon hinduille ja buddhalaisille pyhiä paikkoja, joka tekee myös osaltaan siitä vaikean kentän.

Oma reittini Intiassa alkoi pääkaupungista Delhistä. Delhi on Intian polittinen keskus ja maan suurin kaupunki, jonka metropolialueella asuus 25 miljoonaa ihmistä. Delhin jälkeen jatkoin matkaa Jaipuriin, joka tunnetaan myös vaalenpunaisena kaupunkina, koska joksus aikoinaan joku kunnis päätti, että että kaikki talot pitää maalata vaaleanpunaisiksi.. Sielä jatkoin matkaa Ahmedababin ja Suratin (Intian tekstiilipääkaupunki) kautta Mumbaihin. Mumbai on Intian viihdeteollisuuden, Bollywoodin keskus. Lisäksi se on rahoitusalan keskus. Sijaintinsa vuoksi (niemi Arabianmeren rannalla) siellä on myös korkein rakennuskanta ja paljon pilvenpiirtäjiä, sekä Intian kalleimmat asunnot. Mumbaissa vierailin paikallisessa englanninkielisessä seurakunnassa, joka oli varsin mukava seurakunta. Alkumatkasta minulla oli paljon hyviä kohtaamisia intialaisten kanssa (varsinkin Jaipurissa) ja pääsin kertomaan monille evankeliumin. Useimmat heistä eivät olleet kuulleet sitä koskaan aiemmin.

Mumbaista jatkoin matkaa Goalle, jossa veitin muutaman päivän rannalla lepäillen. Kävin tietysti myös uimassa ja surffaamassa, sekä patikoimassa läheisellä mäellä. Rantojen jälkeen menin Goan pääkaupunkiin ja sieltä taas sisämaahan Hampiin. Hampissa on vanhoja temppeleitä ja erikoisia kivimuodostelmia. Se oli hieno paikka ja ensikosketus intialaiseen maaseutuun. Vuokraamani polkupyörä oli varsin kätevä alueen tutkimiseen.

Hampista jatkoin matkaa Hyderabadiin, Intian ruokapääkaupunkiin. Maine ei ollut turha, koska siellä sain syödä todella hyvää ruokaa, ehkä parasta koko matkalle, eikä se ollut edes kovin kallista. Hyderabadista jatkoin matkaani takaisin pohjoiseen Bhopaliin pitkällä junamatkalla, joka kesti 18 tuntia. Kilometreeja tuli noin tuhat. Oli kiva siirtyä takaisin hindi-vyöhykkeelle, koska etelässä hindistä ei ollut hyötyä, mutta sitten pääsin taas käyttämään sitä vähäistä kielitaitoa, minkä olin hankkinut. Jokaisesta sanasta tosin oli hyötyä, koska sillä seudulla tapasin monia, jotka eivät puhuneet olleenkaan englantia.

Bhopalin jälkeen menin läheiseen kylään nimeltä Sanchi. Siellä asuu vain 7000 asukasta, mutta koska läheistöllä on joitakin buddhalasia monumentteja, sieltä löytyi kaikki turistin tarvitsemat palvelut. Kylä oli yksi matkani kohokohtia. Siellä oli todella ystävällisiä ihmisiä ja maaseudulla oli kiva rentotua kaupunkien metelin jälkeen. Voisin myös hyvin kuvitella palaavani juuri siihen kylään tai johonkin vastaavaan tekemään työtä pidemmäksi aikaa. Siinä kylässä on vain pieni katolinen kirkko, eikä ainakaan tietääkseni muita seurakuntia.

Sieltä jatkoin matkaa sitten useisiin hindujen pyhiin paikkoihin, Orchaan, Khajurahoon ja lopulta Varanasiin. Hindut uskovat, että jos kuolee Varanasissa, niin silloin on hyvät mahdollisuudet päästä nirvanaan ja vapautua jälleensyntymän kehästä. Kaupunkiin tullaan myös sen läpi virtaavan Gangesin takia, jossa käydään pesemässä synnit pois. Siellä minulle aukesi hyvä kohtaaminen yhden hindun kanssa, jolle sain kertoa evankeliumin kokonaan. Ensin aloitin keskustelun hindiksi ja sitten jatkoimme englanniksi, kun kielitaitoni loppui.

Varanasin jälkeen matkustin Patnaan ja sieltä suuntasin matkani kohti Nepalia. Matkalla Nepalin rajalle bussista puhkesi rengas, jota pysähdyimme korjaamaan pieneen kylään. Se olikin varsinainen kokemus. Useimmat paikalliset eivät olleet ehkä koskaan nähneet ulkomaalaista, joten pian ympärilleni kerääntyi suuri joukko nuoria miehiä ihmettelemään minua. Mietin jo, että pitäisikö tässä huolestua, mutta sitten porukan kielitaitosin alkoi juttelemaan minulle englanniksi. Syytä huoleen ei ollut ja aikansa ihmeteltyään kukin hajaantui omille teilleen. Jonkun verran sain kuitenkin kylää tutkia, ennenkuin rengas saatiin korjattua ja matka jatkui kohti Nepalin rajaa. Saavuin rajalle illalla, joten vietin yön aivan rajalla sijaitsevassa pienessä kaupungissa. Seuraavana päinänä matka jatkui Nepalin puolle, jossa Nepalin rajaviranomaiset laskuttivat minulta ylihintaa viisumista, koska minulla ei ollut dollareita, vaan paikallista rahaa. Koitin tinkiä heidän kanssaan, mutta ei siitä ollut apua, pakko oli hyväkyä tilanne kun kuitenkin halusin Nepalissa käydä enkä sitä muutaman euron takia tässä vaiheessa peruisi. Nepalin puolella jouduin odottamaan jonkun aikaa, ennenkuin pääsin jatkamaan matkaa kohti pääkaupunkia Kathmandua. Sinne saavuin myöhään illalla. Maisemat matkalla olivat tosi hienoja, mutta tie oli kamalin tie, millä olen koskaan matkustanut. Niin huonossa kunnossa ja vuorista johtuen todella mutkainen.

Kathmandussa lepäilin muutaman päivän ja koitin toipua pienestä flunssasta. Nepalilainen ruoka oli hieman pettymys, mutta kahvi oli hyvää. Paikka oli selvästi turistien suosiossa, joka onkin ymmärrettävää, koska varsinkin kesällä Intian tasangot ovat niin kummia, sen sijaan Kathmandun laaksossa oli miellyttävän lämmin ilma. Nepalissa halusin kuitenkin nähdä vuoria, joten suuntasin matkani kohti Pokharaa, joka on lähellä Annapurnan vuoria. Vuoret näkyvät kaupunkiin asti, mutta olivat sadekauden takia pilvien peitossa suurimman osan ajasta. Viimeisenä päivänä olin vihdoin toipunut flunssasta joten vuokrasin pyörän, ajoin sillä läheisten mäkien luo, joiden huipulle lähdin patikoimaan. Mäen päältä oli hieno näkymä alas kaupunkiin ja vuorille.

Viikon Nepalissa olon jälkeen matkustin takaisin Intiaan. Tällä kertaa rajanylitys sujui melko nopeasti ja ilman mitään maksuja. Intiassa oli tietenkin kuuma, mutta ainakin tie oli hyväkuntoinen ja tasainen, joka oli kivaa vuoristoteiden jälkeen. Viivuin yhden yön Gorakpurissa, josta jatkoin matkaa Lucknowiin. Sielläkään en ollut kuin yhden yön, koska en löytänyt halpaa majoitusta, mutta ainakin hotelli, missä nukuin oli todella hyvä. Olin jo niin väsynyt, etten jaksanut juuri kaupunkia tutkia, vaan lepäsin huoneessa ja tilasin illallisenkin huoneeseen (jota en juuri koskaan tee), joka oli onneksi hyvä. Ilmastoidussa ja mukavassa huoneessa sain ainakin nukuttua hyvin ja seuraavaana päivänä jatkoin matkaa Agraan. Agrassa vietin muutaman päivän, koska tarvitsin lepoa. Agrassa on Intian kuuluisin nähtävyys Taj Mahal, joka oli pakko käydä katsomassa, vaikka pääsylippu olikin intialaisittain törkeän kallis, 1000 rupiaa (15€) ulkomaalaisille paikallisten maksaessa vain 30 rupiaa.

Agrasta jatkoin matkaani Delhiin, jossa viivyin yhden yön, koska tarkoitus oli matkustaa vielä lopuksi pohjoiseen katsomaan, miltä Himalaja näyttää Intian puolella. Otin seuraavana päivänä bussiin Dehraduniin, josta tarkoitus oli käydä päivämatkalla Mussoorien mäkiasemalla. Mäkiasemelle en kuitenkaan päässyt, koska sinne oli liian monta intialaista menossa samaan aikaa, joten jäin hieman pettyneenä kaupunkiin. Viimeisenä etappina ennen kotiin paluuta kävin vielä Rishikeshissä, joka on Ganges joen alkupää ja siksi tärkeä paikka hinduille. Siksi sinne tehdäänkin enemmän pyhiinvaellusmatkoja, kuin mihinkään muuhun paikkaan maailmassa. Itse pakenen kaupunkia läheiseen sademetsään, jossa saan viimein rentoutua. Vietän kaupungissa vain yhden yön ja palaan sitten Delhiin. Delhissä sain viettää viimeisen yön Intiassa paikallisessa kodissa. Se onkin hieno kokemus ja kruunaa matkani. Saan kertoa myös isännälle lyhyesti evankeliumin. Siitä olikin sitten hyvä palata kotiin Suomeen. Helsinki tuntui niin rauhalliselta intialisten kaupunkien jälkeen ja kerrankin oli valtava ilo palata takaisin Suomeen. Intian matkani oli sen verran raskas kokemus, että oli mukava päästä Suomeen lepäämään. Myöskään sään viileys ei haitannut, koska olin saanut nauttia kuumuudesta kahden kuukauden aikana ihan tarpeeksi.

Kiitos kaikille rukoilijoille, jotka rukoilitte puolestani matkan aikana! Tilanteita kertoa evankeliumi, tuli enemmän kuin tässä kerroin, ainakin 30 ihmistä sai kuulla evankeliumin, joista suurin osa ei ollut kullut sitä koskaan aiemmin. Selkeästi Jumala johdattin näitä kohtaamisia, joten nyt onkin hyvä rukoilla, että kylvetty siemen kantaisi ajallaan myös satoa ja ihmisiä tulisi uskoon ja löytäisi seurakunaan yhteyteen. Rukoillaan myös lisää työmiehiä Intiaa, koska sadat tuhannet kylät ovat vielä ilman seurakuntaa ja odottavat tietämättään, että joku tulisi kertomaan heille ilosanomaa Jeesuksesta.

Posted in Yleinen.