Kutsumuksen tiellä

Tunnetko sinä kutsumuksesi? En kysy miltä kutsumuksesi tuntuu,  vaan niin kuin ystävästäsi. Tunnetko ystäväsi; kutsumuksesi? Jokaisella ihmisellä on kutsumus johonkin, mutta tunnetko hänet? Tiedätkö milloin ja missä hän on syntynyt? Tunnetko hänet tuhansien toisten kutsumusten joukosta? Tunnetko hänen äänensä? Sykähtääkö sydämessäsi joka kerta kun näet tai kuulet hänen tulleen?Otatko hänet ilomielin pysyvästi asumaan kanssasi vai onko hän ei-toivottu ystävä, jonka yhteydenottoa pelkäät ja pakenet takaovesta, kun hän soittaa ovikelloa?

Jumala on asettanut meihin kutsumuksen. Moni löytää kutsumusammatin tai intohimon johonkin harrastukseen huolimatta siitä uskooko Jumalaan vai ei. Kutsumus on yleisellä tasolla sisäämme rakennettu. Moni elää kuitenkin elämänsä läpi löytämättä tai edes etsimättä kutsumustaan.

Itse tulin tietoiseksi kutsumuksesta vasta tultuani uskoon. Ensin tietoisuus oli epämääräinen halu palvella Jumalaa. Halu oli niin voimakas, että ajattelin ettei uskovan ihmisen kuulu elää tavallista arkea lainkaan, eikä tehdä ’maallista’ työtä. Ajatuksistani huolimatta kuitenkin huomasin jatkavani samassa työpaikassa. Olin liittynyt seurakuntaan ja ymmärtäväinen pastori näki tilannettani ja osasi ohjata oikeaan suuntaan.

Sitten eräänä päivänä näin erään ihmisen tekemässä palvelutyötään, ja tajusin, että tuo on se mitä minä haluan tehdä. En tietenkään siis tahtonut viedä hänen tehtäväänsä, vaan tiesin että minä tiesin että minä tiesin: tämä on minun kutsumukseni. Se oli hänen ensimmäinen vierailunsa luonani!

Jumalan antama kutsumus on merkillinen asia; toisille kutsumus tulee kylään, asettuu taloksi ja yhteiselo alkaa hyvin nopeasti. Kutsumus muuttuu toiminnaksi vauhdilla. Usein kuitenkin on niin, että kutsumuksen ensivierailusta varsinaiseen kutsumuksen toteutumiseen menee pitkä aika. On käytävä kasvuprosessia vuosia, jopa vuosikymmeniä. Itsellänikin on mennyt aikaa. Monenlaista yritystä ja omia rakennelmia ja kuvitelmia on takana; toivottavasti sentään vähemmän edessä… Jumala toteuttaa kutsumuksemme ajallaan ja tavallaan. Olen kokenut aikoja ja tilanteita, jolloin olen jo luullut: nyt se alkaa, nyt kutsumuksenportti aukeaa, mutta ne ovat olleet vielä vain portin narahduksia. Joskus tuulen aikaansaamia, joskus Jumalan vilauttamaa ’traileria’ tulevasta.

Olen kokenut turhautumisen aikoja, myönnän. Olen halunnut antaa ystävälleni, kutsumukselle, köniin. Olen halunnut tönäistä hänet jyrkänteeltä alas tai kirota hänet maan rakoon. Olen kertonut hänelle hyvästit ja lähtenyt ovet paukkuen. Olen myös roskapussia viedessäni häipynyt ilmoittamatta, vähin äänin pidemmäksi aikaa.

Mutta hän on uskollinen ystävä. Hän on antanut anteeksi laiminlyöntini, ärhentelyni, kapinani, omat yritykseni. Senkin, että olen laiskuuttani ja tyhmyyttäni otsikon mukaisesti seissyt hänen tiellään, ollut tarttumatta niihin tilaisuuksiin, joita hän olisi tarjonnut tutustuakseni häneen paremmin. Senkin hän on antanut anteeksi, jos olen seurustellut vieraan ystävän kanssa.

Jos et vielä tunne hyvää ystävääsi, kutsumusta. Mistä hänet tunnistat? Hän on se, ystävä, josta on mahdoton päästä eroon, hän polttaa sydämessäsi, tahtoo antaa sisällön elämääsi. Toivota hänet tervetulleeksi, kuule mitä hänellä on sanottavaa, ja toteuta niitä pieniä asioita, joista tiedät hänen pitävän. Kulje hänen kanssaan, elä hänen kanssaan, niin saat elää rikasta elämää ja nähdä kuinka sinä ja hän tulette yhdeksi.

Posted in Yleinen.