Je suis francais

Lapsuuteni 70-luvulla eläneenä, nyt keski-ikäihmisenä, voi vain hämmästellä kuinka seesteiseksi tuo kultareunapilvin varustettu maalaismaisema tänä päivänä maalautuu. Suomi oli kaukana täällä jossakin, etäällä kaikesta hulinasta ja sotien melskeestä, turvallisen brezneviläisen äiti- Venäjän syleilyssä. Kekkonen oli, on ja tuleva on. Sellaista oli elämän kevät.

Sitten tuli joku Koivisto, jonka sanottiin jatkavan presidenttinä. Mikään täällä maan päällä ei sittenkään ollut ikuista. Ensin meni Breznev, perässä Kekkonen. Ikuisesti betonoituun Suomi-idylliin alkoi ilmaantua hiushalkeamia. Pysyvyyden aikakausi, ja samassa lapsuus, alkoi rapautua; oranssit keittiökaappien ovet muuttivat väriään, pompan nappi hävisi autotallista ja heinäseipäät pellolta.

Politiikan ja maailmantapahtumien seuraamisesta muistan varsin vähän, enemmän kiinnosti urheilu. Moskovan ja Los Angelesin boikottikesäolympialaisia muistan harmitelleeni. Pienen pojan mieleen on jäänyt Reaganiin kohdistunut murhayritys. Olin silloin noin 10-vuotias. Idän ja lännen välinen kylmä sota oli normaali tila. Kauhun tasapaino pysyi yllä ydinaseitten kilpavarustelulla. Lopulta aseita oli kyllin paljon tuhoamaan koko maapallo. Tältä vältyttiin, kylmän sodan voi katsoa päättyneeksi Neuvostoliiton hajoamiseen v.1991.

Melkein heti Neuvostoliiton murtumisen jälkeen Suomi ryhtyi hakemaan jäsenyyttä Euroopan Yhteisöstä. Ja kansanäänestyksen jälkeen lopulta eduskunta päätti liittymisestä, ja EUn jäsenenä Suomi aloitti vuoden 1995 alussa. Suomi on liittynyt myös Schengenin sopimukseen. Sopimuksen allekirjoittaneet maat muodostavat ns, Schengen-alueen, joilla on yhteinen rajavalvonta ja vapaa liikkuvuus alueen sisällä.

Suomesta on siis tullut lapsuusaikojen Kekkoslovakian sijaan eurooppalaiset mitat täyttävä moderni Suomi. Länsimaa. Demokratia. Viimeksimainitut kaksi määritelmää ovat olleet koetuksella WTC-tornien sortumisesta lähtien. 11.9.2001 muuttui meidän monen turvaidyllimme lopullisesti. Varsovan liiton ja Naton välinen kylmä sota ja ydinpelote oli kuitenkin ihmismielelle selkeä ideologinen ja määrätyllä tavalla avoin vastakkainasettelu. Nyt näyttämölle astui salakavala näkymätön vihollinen, joka lentää päin torneja, tarkoituksenaan surmata mahdollisimman monta viatonta siviiliä. Iskun tekijäksi ilmoittautui Al Qaida.

Pystyimme hyvin samaistumaan järkyttyneiden amerikkalaisten tuskaan ja hätään. Länsimaisessa demokratiassa tapahtunut tragedia tuntui läheiseltä kuin naapurikaupungissa tapahtuneelta. Samoin Lontoon terroriteot muutamaa vuotta myöhemmin.

Nyt on Isisin aika. Pariisi on ollut monien huulilla tänä viikonloppuna. Jälleen kuin kotioven takana tapahtuen järjetön väkivalta on silmiemme alla. Näkymätön vihollinen. Demokratiaa haastetaan. Isisin viha käy vapautta vastaan. Miten toimit EU? Miten käy Schengenin? Mitä teet Suomi?

Islamilaiset ääriliikkeet imevät oppinsa Koraanista, löytäen sieltä, sopivia kohtia painottaen, oikeutuksen ”pyhälle sodalle”. Alistu tai kuole on motto. Isis käy myös ”vääräuskoisten” muslimien kimppuun. Teoista kärsii siis myös islamilainen maailma.

Suomalaisena, eurooppalaisena kristittynä meidän suurimpana huolenamme eivät ole terroristijärjestöt, eivät pakolaistulvat, ei myöskään synkkä taloustilanne. Suurin hätä on Euroopan hengellinen pimeys, laajamittainen luopuminen Jumalasta. Uskon, että ongelmat Euroopassa johtuvat paljolti juuri tästä. Jumala sallii ihmisen tehdä omat valintansa, mutta jos tuo valinta kääntää selän Jumalalle; silloin myös  hän ottaa suojaavan kätensä pois. Ihminen niittää sitä mitä on kylvänyt.

Nyt on aika julistaa rohkeasti sitä evankeliumia, joka tuo valon tähän pimeyteen, jotta Suomen ja Euroopan suunta voisi muuttua, jotta Jumalan siunaava käsi voisi olla kansakuntien yllä! Kärsimme yhdessä niiden kanssa, jotka tänään kärsivät. Rukoillaan tänä päivänä Ranskan puolesta, että Jumalan lohdutuksen ja herätyksen aalto pyyhkäisisi tuon perheenjäsenemme yli! Je sui francais.

Posted in Yleinen.