Analyysi: Espanja

Perustiedot

Espanjassa asuu n. 47 miljoonaa ihmistä 505 000 km2 alueella, kattaen suurimman osan Pyreneitten niemimaasta. Väestö on keskittynyt rannikoille ja muutamiin asutuskeskuksiin sisämaassa, joista tärkein on pääkaupunki Madrid, jonka alueella asuu n. 6 miljoonaa ihmistä. Monet osat sisämaassa, varsinkin pohjoisessa ovat lähes autioita. Ilmasto vaihtelee suuresti etelän kuivasta ja kuumasta, välimerellisestä, pohjoisen melko leutoihin ja sateisiin alueisiin ja vuoristoihin, jotka ovat talvella lumipeitteisiä. Lisäksi Espanjaan kuuluu useita saaria, joista tärkeimmät ovat Baleaarit Välimeressä ja suomalaisille niin tutut Kanariansaaret Atlantilla, yli tuhat kilometriä etelään Manner-Espanjasta. Alla muutama kuva, jotka auttavat hahmottamaan minkälainen maa Espanja on. Ensimmäisessä näkyy pala Madridia, yhdestä kaupungin sisällä olevasta metsästä kuvattuna. Toinen on maaseutua etelästä, jossa maatalous on edelleen tärkeä elinkeino turismin rinnalla. Viimeisessä näkyy Fuengirolan rantaa.

dsc_6922 dsc_7338 20141118_160734

Historia

Espanjalla on hyvin pitkä historia, maa on nähnyt monenlaisia vaiheita, Rooman vallan ajasta maailmavallaksi ja siitä Frankon kautta nykyaikaan osana Euroopan Unionia.

Parikymmentä vuotta ennen Jeesuksen syntymää, Rooma oli vallannut kokonaan nykyisen Espanjan alueen. Alue pysyi Rooman hallussa useita vuosisatoja, kunnes visagootit hyökkäsivät alueelle 400-luvulla ja perustivat oman valtakuntansa. 700-luvulla maorit tulivat etelästä ja valloittivat vähitellen suurimman osan Etelä-Espanjaa. Nykyisen Espanjan historia alkoi, kun Pohjois-Espanjan kristityt kuninkaat aloittivat Espanjan takaisin valtauksen 1000-luvulla. Vuonna 1469 yhdistyi Aragonian ja Kastilian kuningaskunnat ja yhdessä he veivät sodan maoreja vastaan päätökseen vuonna 1492. Samalla käännytettiin, karkotettiin tai tapettiin kaikki maassa asuneet muslimit ja juutalaiset.

Samana vuonna Kolumbus löysi Amerikan, josta alkoi uuden maailman valloitus ja Espanjan aika suurvaltana. Vuonna 1512 koko Espanja oli yhdistynyt. Vuonna 1564 liitettiin Filippiinit ja 1580 Portugali sen silloisten siirtomaiden kanssa. Myös monia alueita Euroopasta liitettiin Espanjaan, Alankomaat, osia Ranskasta ja Etelä-Italia. Espanja oli saavuttanut valtansa ja alueidensa huipun. Rapakon takana sen valta ulottui Kaliforniasta Argentiinaan, omistaen suurimman osan maanosasta. Tavoitteena oli vallata myös Englanti, joka oli sen pahin kilpailija, mutta tavoite epäonnistui surkeasti, kun Espanjan voittamaton armada hävisi taistelussa Englantia vastaan vuonna 1588. Se oli suuri nöyryytys Espanjalle, eikä se enää sen jälkeen valloittanut uusia alueita, vaan joutui puolustuskannalle ja siitä alkoi myös vähittäinen rappio, joka huipentui 1800-luvun alussa kun Amerikan siirtomaat julistautuivat itsenäisiksi yksi toisensa jälkeen, eikä Espanja voinut tehdä mitään. Jo aiemmin se oli menettänyt merentakaiset alueensa Euroopassa ja Portugalin. Enää sille jäi vain Filippiinit ja Kuuba, jotka se menetti Yhdysvalloille 1800-luvun lopussa ja joitakin Afrikan osia, jotka säilyivät sen hallinnassa aina 1900-luvun lopulle saakka.

1936 Espanja ajautui sisällissotaan, jonka voittivat Frankon joukot. Siitä seurasi Frankon diktatuuri, jonka aikana vähemmistöjä sorrettiin ankarasti. Vuonna 1975 Franko kuoli, ja kuningas Juan Carlos ohjasi maan vähitellen kohti demokratiaa. Espanja liittyi Euroopan unionin jäseneksi 1986, jonka jälkeen talouden nousukausi kiihtyi ja maa vaurastui vauhdilla, sisällissodan jälkeen Espanja oli ollut hyvin köyhä ja huonosti koulutettu maa. 2000-luvun alussa maassa oli rakennusbuumi, joka päättyi 2008 finanssikriisiin, josta seurasi talouden taantuma ja korkean työttömyyden aika. 2014 talous kääntyi taas kasvuun ja työttömyys laskuun, mutta edelleen se on melko korkeaa, jopa espanjalaisittain, n. 20%. Espanjaan on sen vaurastumisen myötä tullut paljon maahanmuuttajia, varsinkin Latinalaisesta Amerikasta ja Marokosta. Nykyään maata hallitsee pääministeri Mariano Rajoy.

Hengellinen tila

Joosua projektin mukaan Espanjassa asuvista ihmisistä 77% pitää itsensä kristittyinä, huomattava enemmistö heistä on katolilaisia ja väestöstä vain 1,35% on evankelisia (uskovia). Varsinaisilla espanjalaisilla evankelisten osuus on kuitenkin pienempi (1%) ja esimerkiksi katalaaneilla vain 0,4%.

Katolilaisuus on merkillinen uskonto. Se on maailmanlaajuisesti suurin kristityksi laskettava kirkko yli miljardilla jäsenellään. Katolisten käytössä oleva Raamattu on sama kuin protestanteilla, mutta heillä on siinä lisäksi mukana apokryfikirjat. Heillä on hyvin monimutkainen oppi, jota on kehitetty parin tuhannen vuoden ajan. He väittävät polveutuvansa suoraan Raamatussa kerrotusta alkuseurakunnasta ja uskovat, että Pietari oli ensimmäinen paavi. Maria on erittäin tärkeässä roolissa, joillekin jopa tärkeämmässä kuin Jeesus. Mutta kuitenkin kirkosta löytyy myös uudestisyntyneitä ja Pyhällä Hengellä täyttyneitä uskovia, tosin heitä on erittäin vähän Espanjassa. Monille espanjalaisille kirkko ei merkitse juuri, mitään, ja messuissa käykin enää hyvin vähän ihmisiä. Katolilaisuus on useimmille myös suorituksiin perustuva uskonto, armo ei heille yksin riitä pelastukseen, ihmisen täytyy itse laittaa siihen oma osansa (tämä on pahin harhaoppi katolisessa kirkossa). Koska tämä on tilanne, täytyy myös katolisille julistaa evankeliumi, koska heillä ei ole kovin hyvät lähtökohdat löytää pelastusta kirkkonsa sisältä, vaikka se sieltä onkin löydettävissä kaiken ylimääräisen keskeltä ja jotkut ovat sen löytäneetkin. Siksi he tarvitsevat selkeää, yksinkertaisen evankeliumin julistusta, jonka jonka jokainen voi ymmärtää ja vastaanottaa.

Espanjassa asuu myös muita kansoja, joista saavuttamattomin ryhmä on arabit (jotka ovat tietenkin muslimeja), joita maassa asuu noin miljoona (suurin osa marokkolaisia). Heistä vain 0,05% on evankelisia uskovia. Kuitenkin miten paljon helpompi heille olisi kertoa evankeliumi Espanjassa kuin heidän lähtömaissaan! Lisäksi Espanjasta olisi helppo tehdä lähetysmatkoja Marokkoon (lähetystyöntekijöille ei myönnetä viisumia, muuta turistina voi kaikki mennä 3 kk asti, sitten voi käydä Espanjassa ja mennä taas uudestaan). Espanjassa asuu myös paljon latinoja, ja monella alueella heitä onkin seurakunnissa jopa enemmistö tai ainakin huomattava vähemmistö, koska heistä niin monet ovat uskossa.

Espanjassa asuu myös edelleen paljon juutalaisia, vaikka heidän tarkkaa määrää on vaikea arvioida, koska heitä on niin paljon vainottu, että monet salaavat identiteettinsä sen takia. Juutalaiset ovat yksi vähiten saavutettu kansa Espanjassa.

Espanjassa ei ole koskaan ollut koko maan kattavaa herätystä, mutta nyt näyttäisi puhaltavan uudet tuulet. Seurakuntia perustetaan eri puolille maata ja evankelisten uskovien määrä kasvaa hyvää vauhtia. Myös lähettejä on tullut eri puolilta maailmaa, mutta tarve on edelleen suuri. Rukoillaan siis lisää työmiehiä ja rukoillaan, että maassa jo olevat lähetit saisivat voimia työhönsä.

Omia kokemuksia

Olen käynyt Espanjassa nyt kolme kertaa, kaksi lyhempää reissua ja yksi kahden kuukauden matka, jolloin sain hetken elää Espanjassa. Näiden matkojen aikana minulle on muodostunut jonkinlainen kuva Espanjasta, varsinkin sen hengellisestä tilasta. Tietenkään en ole käynyt kaikkialla, mutta kuitenkin monessa paikassa, Alicantesta Sevillaan ja Madridiin asti.

Vaikuttaisi siltä, että espanjalaiset ovat melko ylpeä ja kova kansa. Onhan maalla pitkä historia, johon mahtuu paljon sotia ja lyhyt aika maailman valtana ja valloittajana. Varsinkin vanhemmat miehet ovat hyvin haluttomia edes puhumaan hengellisistä asioista, ainakaan ulkomaalaisten kanssa. Nuoret taas ovat hiukan avoimempia puhumaan, heille kirkko ei merkitse juuri mitään ja monet ovat ateisteja.

Itse koen, että Espanja tarvitsee nyt paljon rukousta. Pitkä historia kristittynä maana on jättänyt oman jälkensä ja julistamista tärkeämpää on kantaa rukouksin kansaa Jumalan eteen. Paastoa ei saa myöskään unohtaa, jos haluamme nähdä enemmän Jumalan tekoja. Ei niin, että me jotenkin omalla toiminnallamme saisimme Jumalan liikkeelle, mutta omalla passiivisuudella voimme kyllä olla esteenä Jumalan työlle (ainakin omassa elämässämme). Siksi on aika nousta yhdessä rukoilemaan läpimurtoa Espanjaan.

HERKKYYS LAHJANA

Itkupilli, turhan nurisija, herkkähipiäinen. Miltä kuulostaa? Arkipäivän psykologiaa, jonka avulla lyödään leima otsaan, joskus jopa oikeutetusti ja pysyvästikin. Leimattu luonteenpiirteellä negatiivisessa sävyssä ”mammanpojaksi” voi aiheuttaa pitkäikäistä ja kauaskantoista vaikutusta kenessä tahansa.

Herkkyys lahjana, sen eri muodoissa, synnyttää kaunista jälkeä. Yksinäisyydessä sorvinsa ääressä aikaansa viettävä puuseppä näkee jo pitkälle eteenpäin työnsä tuloksen. Ilman käden taitoa ja sisäistä herkkyyttä, lastujen lisäksi ei syntyisi mitään käyttövalmista tai silmänruokaa.

Erityisen herkkä ihminen kärsii riitasoinnusta ahdistuen ja pahimmassa tapauksessa masentuen. Jos korjaavaa liikettä ei tapahdu ja soittimen antama ääni jatkaa särisemistään, herkän muusikon aistit jumittuvat ääriasentoon. Siitä vapautuminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

Empaattisuus kuuluu usein herkän ihmisen ominaisuuksiin. Voimakkaasti tuntevana hänellä on kyky tunnistaa ongelma jo paljon ennen kuin tavallinen ihminen edes on tiedostanut asiaa. Yliluonnollisena lahjana, profetalisuutena, hänen apunsa yhteisössä on merkittävän suuri.

Herkkyyden painolastina on pelko epäonnistumisesta ja täydellisyyteen pyrkimisestä. Kritiikki ja toisten arvosteleva tarkkailu ajaa usein yksinäisyyteen ja lahja jää käyttämättä. ”Rohkaiskaa toinen toistanne” kuuluu arkipäivän hengellisyyteen. ”Kantakaa toinen toistenne kuormia” sisältyy perusominaisuuksiin yhteisössä, jossa ”kilpaillaan toisten kunnioittamisessa”.

 

Matkakommentti: Ranska

Kävin syyskuussa Pariisissa muutaman päivän lomalla. Pariisi on tunnetusti maailman vierailluin kaupunki, eikä terroritekojen aiheuttama kolhu maineeseen näyttänyt paljon turistien määrää vähentävän, tunnetuimmilla nähtävyyksillä oli pitkät jonot. En mennyt Pariisiin kuitenkaan nähtävyyksiä katselemaan, vaikka muutamia tärkeimpiä kävinkin katsomassa, vaan lepäämään ja tutkimaan hengellistä tilaa ja evankelioimaan, jos ovia siihen avautuisi. Ja avautuihan niitä. Sain kertoa Jeesuksesta monille ihmisille, osa heistä ei ollut koskaan aiemmin keskustellut kristityn kanssa hengellisistä asioista.

Pariisilaisten kanssa en päässyt juuri keskustelemaan, enkä vieraillut muussa kuin parissa katolilaisessa kirkossa. Yhden kirkon portailla oli joukko paikallisia nuoria hengailemassa, joten menin juttelemaan heille. Heillä ei ollut juuri mielenkiintoa keskustella hengellisistä asioita, mutta yhden kanssa sain kuitenkin kohtuullisen hyvän keskustelun. Hän oli itse katolilainen ja uskoi, ainakin jossain määrin, Jumalaan. Toki hänkään ei ollut kovin aktiivisesti mukana kirkkonsa toiminnassa, eikä ollut tehnyt henkilökohtaista uskon ratkaisua. Sain todistaa hänelle omasta uskostani ja siitä miten tulin uskoon.

Oma arvioni näiden ja aiempien kohtaamisten, sekä lukemani perusteella on se, ettei uskoa pariisilaisilta juuri löydä, eikä siten myöskään intoa evankelioida niitä suuria joukkoja turisteja, mitä kaupungissa ja sen kirkoissakin vierailee. Se tehtävä on ilmeisesti jätetty rakennuksille itselleen ja niissä olevalle taiteelle, mutta jospa ne kivet sitten huutaisivat sen evankeliumin niin, että edes joku voisi tulla uskoon. Syttymistä siis tarvitaan, Jumala antoi kuitenkin juuri meille ihmisille evankeliumin julistamisen tehtävän.

Nyt kun olen käynyt jo 16:ssa Euroopan maassa, niin alkaa olla aika selvä, että jos joskus jossain päin Eurooppaa tulen tekemään lähetystyötä, muuta kuin lyhytaikaista, niin se maa on Espanja. Ranska ei nimittäin kauheasti innostanut, vaikka aiemmin se maa oli jonkin verran kiinnostanutkin. Suurin ongelma on kieli. Jotenkin ei jaksaisi enää opetella yhtä uutta eurooppalaista kieltä, kun on niitä aasialaisiakin opeteltavana ihan riittävästi. Oma työkenttä tuleekin näillä näkymin olemaan enemmän Aasiassa kuin Euroopassa ja luulisin, että Latinalaiseen Amerikkaan, varsinkin Meksikoon, tulen myös vielä menemään. Vaikka en sitä itse vielä tarkalleen tiedä, mutta näihin valmistaudun ja Jumala sitten ajallaan ohjaa oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.

Muistetaan rukouksin Ranskaa ja erityisesti Pariisia. Jotenkin siellä tuli vaan sellainenkin ajatus mieleen, että Pariisi voisi olla lähetystyön tukikohta Euroopassa ja aina maailman ääriin saakka.

pariisi

LUOVUUS UUDEN SYNNYTTÄJÄNÄ

Luova ihminen on eteenpäin pyrkivä, koska hänellä on kyky nähdä uusia mahdollisuuksia. Hänelle on elinehtona toimia vapaasti etsiessään uusia menetelmiä. Menettäessään vapautensa ja ilonsa, hänen luovuutensa näivettyy. Hän on kuin häkkilintu, joka ei pääse vapaasti lentämään.

Luova ihminen on vaaraksi perinteisiin tapoihin tottuneille. Hänen elämäntapansa voi jopa ärsyttää turvalliseen rutiiniin kääriytyneitä. Luova ihminen on vastuullinen ja harkitseva, kokonaisuuksia hallitseva, mutta ei paikalleen jähmettynyt. Hänellä on kyky nähdä ajan merkeistä uusia mahdollisuuksia toimia yhteisön parhaaksi.

Luovuuden uhkia on tutkittu ja yksi keskeinen on pakkoluominen kilpailutilanteessa. Tiukan kontrollin alla pakkotilanteessa luovuus ei pääse esille parhaimmillaan, vaikka uuden synnyttämiseenkin voi olla hyväksi ulkopuolinen kannustus. Ei myöskään harkitsematon yltiöpäisyys, jossa kannustimena uuden luomiseen on vain halu tulla esille ideoineen. Sokea yltiöpäisyys näkyy sekasortona, eikä koidu siunaukseksi kellekään.

Seurakunnassa tarvitaan luovuutta, joka on Jumalan luonteenpiirre. Luovuus on myös Jeesuksen vahvuuksia. Hän todistaa Sanassaan miten Isä ja Hän luovat jatkuvasti uutta. Ei siis tarvitse olla paikalleen jämähtänyt, ei seurakuntana eikä yksilönä.

Missä ja miten luovuus toimii parhaiten? Jumalallisena voimana sen inspiroiva vaikutus toimii parhaiten rukoilevassa henkilössä. Koska luovuus tulee Isältä, on ikään kuin automaatio, että rukoileva seurakunta on ajassaan herkästi toimiva, uudistuva, ihmisten tarpeet tunnistava ja apua antava yhteisö. Toiseksi luovuus ei ole ostettavissa eikä myöskään selkeästi saatavissa opiskelun kautta. Se ei ole ihmisviisauteen sidottu vaan sitä saa anomalla Isältä.

Luovuuden tarkoitus ei ole tuhota vanhoja toimintatapoja. Usein innostutaan luovuuden vimmassa katkaisemaan puusta hedelmääkin kantavat oksat. Rakentava luovuus tukee ja elävöittää jo olemassa olevia, toimivia rakenteita. Pyörääkään ei enää kannata keksiä, mutta olisi tyhmyyttä lopettaa pyörän kehittäminen yhä käyttökelpoisemmaksi. Vaihteineen kaikkineen nykyisellä pyörällä hurauttaa hetkessä kauppaan ja töihin.

Riviin järjesty! Lepo!

Muistuupa mieleeni Tikkakosken varuskunta n.vuonna 1990. Aliupseerikurssin sulkeisharjoitukset, jossa joukkue jaettiin pienempiin ryhmiin ja ryhmät harjoittelivat ensimmäistä kertaa johtajaoppilaan johdolla ryhmien käskytystä. Oman käskytysvuoroni tullessa huomasin kuinka paljon vaikeampaa oli antaa järkevässä järjestyksessä käskyjä niin, että tuo ryhmä olisi hallinnassa, kuin olla osana ryhmää ottamassa käskyjä vastaan. Jälkeenpäin ajateltuna oli hupaisaa se, että en tilannetta jännittäessäni millään muistanut sitä millä käskyillä ryhmä saadaan lopettamaan toimintansa. Armeijassa kun vain tietyt käskyt  saa aikaan toiminnan ja toimimattomuuden; Asento! Lepo! Taakse poistu!jne.

Muut ryhmät jo lopettivat, mutta meidän ryhmä ei. En enää muista tarkasti kaikkea, mutta muistelen komppanian vääpelin tulleen ihmettelemään tilannetta ja lopulta otti yksinkertaisin käskyin ja ottein tilanteen haltuun, ja päästi ryhmän lopulta ’lepoon’- ennen lopullista nääntymistä…

Kuri ja järjestys on puolustusvoimien ydin. Pidän armeijan käymistä erittäin hyödyllisenä kokemuksena juuri sen takia, että ihminen opetetaan kunnioittamaan ja tottelemaan auktoriteetteja. Ilman kuria ja järjestystä sotilaat alkaisivat tehdä mikä itsestä tuntuisi oikealta ja lopulta alkaisivat ampuilla toisiaan. Tällainen armeija kärsii sodassa tappion ilman että vihollisen tarvitsee tehdä mitään.

Muistan erään metsäleirin, joka taisi olla eräänlainen sissileiri. Meidän porukan tehtävänä oli etsiytyä maastoon, tehdä joitain tehtäviä siellä, mutta pääasia oli se, että meidän tuli piiloutua meitä etsiviltä ryhmiltä. Yön pimeinä tunteina oli asiaankuuluvasti järjestetty jonkun matkan päähän teltasta vartio, joka sitten tunnin, kahden sykleissä vaihtui muun porukan yrittäessä nukkua. Yöllä heräsin laukausten ääniin. Ensin yksittäisiin, sitten jo oikein rytinään, ja huudettiin hälytystä! Taistelu kesti aikansa, kunnes havaittiin se tosiasia, että vartion vaihtoon tulossa ollut oli matkalla hieman eksynyt ja joutunut ’tulilinjalle’. Samaan aikaan oli joku myös lähtenyt tarpeilleen ja eksynyt myös ’vihollisen’suuntaan. Näin siis ammuttiin rasahduksien perusteella omia. Onneksi tämä ei sattunut tositilanteessa.

Tilanteesta puuttui järjestys. Jos vartiomies olisi tivannut väärästä suunnasta tulleelta kollegalta sovittua tunnussanaa konflikti olisi jäänyt tulematta. Tulija olisi tunnistettu omaksi mieheksi.

Seurakunnassakin on oltava kuri ja järjestys. Selkeät toimintamallit, kunnioitus esimiestä kohtaan, oli kyseessä pastori, vanhin, työmuodon vetäjä, solunjohtaja, emäntä, vahtimestari jne. Jokaiselle on annettu vastuualue, ja heille tulee olla alamainen heidän alueellaan. Niinkuin armeijassa johtajuus jakaantuu ja koostuu palasista, sama pätee seurakunnassa. Pastori on komppanian päällikkö ja kantaa suurimman vastuun. Yleisen pappeuden periaatteen mukaan kuitenkin jokaisen Jumalan valtakunnan jäsenen tulisi olla johtamassa omalla paikallaan ihmisiä Kristuksen tykö.

Matt.8:ssa luvussa havaitaan jumalallinen hierarkia ammattisotilaan sanoittamana:

5. Ja kun hän saapui Kapernaumiin, tuli hänen tykönsä sadanpäämies ja rukoili häntä
6. ja sanoi: ”Herra, minun palvelijani makaa kotona halvattuna ja on kovissa vaivoissa”.
7. Hän sanoi hänelle: ”Minä tulen ja parannan hänet”.
8. Mutta sadanpäämies vastasi ja sanoi: ”Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit minun kattoni alle; vaan sano ainoastaan sana, niin minun palvelijani paranee.
9. Sillä minä itsekin olen toisen vallan alainen, ja minulla on sotamiehiä käskyni alaisina, ja minä sanon tälle: ’Mene’, ja hän menee, ja toiselle: ’Tule’, ja hän tulee, ja palvelijalleni: ’Tee tämä’, ja hän tekee.”
10. Tämän kuultuaan Jeesus ihmetteli ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: ”Totisesti minä sanon teille: en ole kenelläkään Israelissa löytänyt näin suurta uskoa.
11. Ja minä sanon teille: monet tulevat idästä ja lännestä ja aterioitsevat Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin kanssa taivasten valtakunnassa;
12. mutta valtakunnan lapset heitetään ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.”
13. Ja Jeesus sanoi sadanpäämiehelle: ”Mene. Niinkuin sinä uskot, niin sinulle tapahtukoon.” Ja palvelija parani sillä hetkellä. (KR 38)

Sotilas tiesi ja hyväksyi asemansa. Hän ei nöyristellyt Jeesuksen edessä, mutta hän oli nöyrä. Hän tiesi, että hänellä oli johtajansa, mutta hän tiesi myös mitä on olla johtaja. Tuota sotilaallista tasapainoa hän suorastaan huokuu pyytäessään Jeesusta parantamaan palvelijansa. Sotilas ymmärsi sen, että hänen edessään seisoi se suurin johtaja ja auktoriteetti. Suoraviivaisella armeijan opettamalla tavalla hän ymmärtää, että yksi käskysana Jeesukselta riitti parantamaan palvelijan. Huomaa, että Jeesus oikein ihmetteli sotilaan uskoa.

Meillekin on tärkeää löytää kristittynä, seurakuntalaisena, suoraviivainen asenne asemaamme. Meidän on tärkeää ymmärtää kuka on ylipäällikkö, kuka lähin esimiehemme, kuka tai ketkä ovat johdettaviamme. Kuuliaisuus tuo siunauksen, tottelemattomuus nurinaa ja epäjärjestystä.

Jos meiltä on unohtunut käskysana ’riviin järjesty’, emme pääse koskaan myöskään kaivattuun ’lepoon’ seurakuntana.

 

 

Matkakommentti: Venäjä

Kävin elokuun alussa risteilyllä Pietarissa. Se oli ensimmäinen kerta Venäjällä, vaikka monessa muussa maassa olen matkustanut aiemmin. Venäjä ei ole minua koskaan erityisemmin kiehtonut, Kaukasus ehkä poikkeuksena, joten ei ole tullut lähdettyä aiemmin. Nyt kuitenkin päätin käydä, kun se on niin lähellä ja jokaisessa maassa aion jokatapauksessa käydä, jos Herra suo ja elän.

Jonkun verran olen toki Venäjästä lukenyt ja kuullut, joten se, minkälainen Venäjä on, ei tullut suurena yllätyksenä. Se ehkä vähän yllätti miten Eurooppalainen Pietari on, toki Eurooppaanhan se selkeästi kuuluu. Tarkoitan siis yleisilmettä ja kahviloiden ja ravintoloiden tasoa ja monipuolisuutta.

Pietari_edited

Hengellistä tilasta en kovin hyvää kuvaa saanut näin lyhyen vierailun aikana, ei tullut vierailtua yhdessäkään seurakunnassa tai kirkossa (patsi yhden kirkon tornissa katselemassa maisemia). Myöskään uusien lakien vaikutusta en päässyt testaamaan kun ei tullut evankelioitua ketään Venäjän maaperällä. Laivalla keskustelin kuitenkin muutamien venäläisten kanssa ja yhdelle heitä sain antaa venäjänkielisen Raamatun. Joten jotain kuvaa jäi venäläisten ajattelusta.

Nykyään venäläiset eivät vaikuta erityisen ateistisilta, pikemminkin uskoa ja kirkkoa kunnioitetaan, vaikka oma usko tai osallistuminen on vähäisempää. Paljon hyvää työtä Venäjällä onkin tehty viime vuosina, tosin paljon tehtävää on vielä jäljellä. Esimerkiksi tapaamillani henkilöillä ei ollut selkeää ymmärrystä evankeliumista. Monesta kylästä ja jopa joistakin isommista kaupungeita puuttuu seurakunta kokonaan, jos ortodoksista kirkkoa ei lasketa.

Rukoillaan siis työmiehiä edelleen myös Venäjälle ja ollaan tarvittaessa itsekin valmiita lähtemään, vaikka sitten sinne Siperiaan, jos Jumala siitä puhuu. Rehellisesti sanottuna Venäjä ei jäänyt omalle sydämelle, enkä välttämättä sinne koskaan mene uudestaan, mutta tutkimattomat ovat Herran tiet, joten mitään en mene vannomaan. Lähetän kuitenkin mielelläni niitä matkaan, ketkä kutsua kokevat tuohon suureen naapuriin ja toki rukoilen, että myös venäläiset löytäisivät Jeesuksen henkilökohtaiseksi pelastajakseen ja herrakseen.

Kutsumuksen tiellä

Tunnetko sinä kutsumuksesi? En kysy miltä kutsumuksesi tuntuu,  vaan niin kuin ystävästäsi. Tunnetko ystäväsi; kutsumuksesi? Jokaisella ihmisellä on kutsumus johonkin, mutta tunnetko hänet? Tiedätkö milloin ja missä hän on syntynyt? Tunnetko hänet tuhansien toisten kutsumusten joukosta? Tunnetko hänen äänensä? Sykähtääkö sydämessäsi joka kerta kun näet tai kuulet hänen tulleen?Otatko hänet ilomielin pysyvästi asumaan kanssasi vai onko hän ei-toivottu ystävä, jonka yhteydenottoa pelkäät ja pakenet takaovesta, kun hän soittaa ovikelloa?

Jumala on asettanut meihin kutsumuksen. Moni löytää kutsumusammatin tai intohimon johonkin harrastukseen huolimatta siitä uskooko Jumalaan vai ei. Kutsumus on yleisellä tasolla sisäämme rakennettu. Moni elää kuitenkin elämänsä läpi löytämättä tai edes etsimättä kutsumustaan.

Itse tulin tietoiseksi kutsumuksesta vasta tultuani uskoon. Ensin tietoisuus oli epämääräinen halu palvella Jumalaa. Halu oli niin voimakas, että ajattelin ettei uskovan ihmisen kuulu elää tavallista arkea lainkaan, eikä tehdä ’maallista’ työtä. Ajatuksistani huolimatta kuitenkin huomasin jatkavani samassa työpaikassa. Olin liittynyt seurakuntaan ja ymmärtäväinen pastori näki tilannettani ja osasi ohjata oikeaan suuntaan.

Sitten eräänä päivänä näin erään ihmisen tekemässä palvelutyötään, ja tajusin, että tuo on se mitä minä haluan tehdä. En tietenkään siis tahtonut viedä hänen tehtäväänsä, vaan tiesin että minä tiesin että minä tiesin: tämä on minun kutsumukseni. Se oli hänen ensimmäinen vierailunsa luonani!

Jumalan antama kutsumus on merkillinen asia; toisille kutsumus tulee kylään, asettuu taloksi ja yhteiselo alkaa hyvin nopeasti. Kutsumus muuttuu toiminnaksi vauhdilla. Usein kuitenkin on niin, että kutsumuksen ensivierailusta varsinaiseen kutsumuksen toteutumiseen menee pitkä aika. On käytävä kasvuprosessia vuosia, jopa vuosikymmeniä. Itsellänikin on mennyt aikaa. Monenlaista yritystä ja omia rakennelmia ja kuvitelmia on takana; toivottavasti sentään vähemmän edessä… Jumala toteuttaa kutsumuksemme ajallaan ja tavallaan. Olen kokenut aikoja ja tilanteita, jolloin olen jo luullut: nyt se alkaa, nyt kutsumuksenportti aukeaa, mutta ne ovat olleet vielä vain portin narahduksia. Joskus tuulen aikaansaamia, joskus Jumalan vilauttamaa ’traileria’ tulevasta.

Olen kokenut turhautumisen aikoja, myönnän. Olen halunnut antaa ystävälleni, kutsumukselle, köniin. Olen halunnut tönäistä hänet jyrkänteeltä alas tai kirota hänet maan rakoon. Olen kertonut hänelle hyvästit ja lähtenyt ovet paukkuen. Olen myös roskapussia viedessäni häipynyt ilmoittamatta, vähin äänin pidemmäksi aikaa.

Mutta hän on uskollinen ystävä. Hän on antanut anteeksi laiminlyöntini, ärhentelyni, kapinani, omat yritykseni. Senkin, että olen laiskuuttani ja tyhmyyttäni otsikon mukaisesti seissyt hänen tiellään, ollut tarttumatta niihin tilaisuuksiin, joita hän olisi tarjonnut tutustuakseni häneen paremmin. Senkin hän on antanut anteeksi, jos olen seurustellut vieraan ystävän kanssa.

Jos et vielä tunne hyvää ystävääsi, kutsumusta. Mistä hänet tunnistat? Hän on se, ystävä, josta on mahdoton päästä eroon, hän polttaa sydämessäsi, tahtoo antaa sisällön elämääsi. Toivota hänet tervetulleeksi, kuule mitä hänellä on sanottavaa, ja toteuta niitä pieniä asioita, joista tiedät hänen pitävän. Kulje hänen kanssaan, elä hänen kanssaan, niin saat elää rikasta elämää ja nähdä kuinka sinä ja hän tulette yhdeksi.

Veljesyhteys

 

Yksinäisten, perheettömien ja vieraalle paikkakunnalle muuttaneiden ei tarvitse olla eristyksissä. Seurakunta muodostaa perheen, jossa yhteys rakentuu veljeyteen ja sisaruuteen. Perhemäinen yhdessä kokeminen ja asioiden jakaminen muodostaa seurakunnan yhden kantavista pilareista. Pelkkä organisaatiossa mukana oleminen ei synnytä perhemäisyyttä veljeyden hengessä, vaan tarvitaan sydänten yhteyttä.

Yhteys seurakunnan sisällä on kerroksittain, ryhmittäin tai palvelutehtävän vaikutusta. Sen seurauksena koetaan perhemäisyyttä, vaikkakaan se ei yksin auta, jos jäsenet eivät ole sitoutuneita yhdessä tekemiseen ja jakamiseen. Sisarusten välillä on aina pientä kärhämää, eivätkä välit ole automaattisesti luottamukselliset. Usein kärhämä nostaa tunteet pintaan aivan pienestä ja mitättömästäkin asiasta. Silloin on hyväksi hoitaa asia niin, ettei kenellekään jää loukattua mieltä. Asioiden maton alle lakaiseminen ja hoitamatta jättäminen syö luottamusta.

Perheen jäsenet eivät ole vain fyysisesti saman katon alla eläviä, toisilleen roolien kautta tarpeellisia. Pelkkä jäsenyys oikeuttaa tiettyihin etuisuuksiin, mutta yhteyden puutteessa jää kylmäksi ja viralliseksi. Samoin seurakunnassa emme tunne toisiamme ainoastaan nimen perusteella. Keskinäinen vuorovaikutus ja jakaminen eivät saisi jäädä yksin työn tekemisen kautta koetuksi, vaan tavoitteena tulisi olla hengen yhteys. Pelkkä työyhteys ei kanna vaikeissa tilanteissa. Tunnesiteet kuuluvat perhemäisyyteen, eivätkä katkea aseman tai tehtävän muuttuessa.

Vanhemmuus on perheessä tärkeimpiä tehtäviä. Isyyteen tai äitiyteen ei suoranaisesti synnytä, vaikka siihen astutaankin syntymän tai adoption kautta. Yksi yö ei tee kenestäkään virheetöntä vanhempaa. Lapsen syntymän kautta tullut uusi rooli edellyttää sekä fyysistä, että henkistä läsnäoloa kaikilta perheen jäseniltä. Ja kun lapsi kasvaa aikuiseksi ja muuttaa pois kotoa, hengen yhteys säilyy kun sitä on vaalittu ja ylläpidetty.

Korkein yhteyden taso kaikissa tapauksissa on Pyhän hengen luoma yhteys. ”Emme tunne enää lihan mukaan, vaan hengen”. Hengen yhteys perustuu henkilökohtaiseen suhteeseen Jeesuksen kanssa, joka voi täyttää meidät Pyhällä hengellä. Ja kun Henki on meissä, saamme kokea yhteyttä samasta Hengestä syntyneiden kanssa ilman ehtoja. Jos Henki puuttuu seurakunnasta, sen vaikutuksesta rikkoutuu ihmissuhteet. Hengetön seurakunta on ristiriitojen, epäilyksien ja kinastelun temmellyskenttä. Hengen yhteys tulisi olla tavoitteemme, josta meidät tunnistetaan Jumalan lapsiksi.

SOITELLAAN

Puhelin ja netti ovat yhtä arkisia kuin polkupyörä tai auto. Lähes kaikilla on kännykkä tai tietokone ja kaikkiin voi ottaa yhteyttä reaaliajassa. Vielä 25 -vuotta sitten Bolivian Sucresta kun soitti Suomeen, piti soittaa ensin keskukseen ja odottaa puolisen tuntia puhelun yhdistämistä annettuun numeroon. Sosiaalinen media on räjähdysmäisesti vallannut alaa kaikkialla. `Sometus` on arkeamme, johon osallistumme tavalla tai toisella. Keinot ovat monet, joista yksi ilmenemismuoto on blogien kirjoittelu.

Blogin ylläpito on tullut jäädäkseen seurakuntaelämäänkin. Siinä toteutuu monia tarkoituksia, mm sen luoma mahdollisuus kertoa ajatuksiaan ja ikään kuin soitella toisen ihmisen kanssa. Keskusteluetäisyys ja tietty anonyymius, sekä yksinpuhelu eivät suoranaisesti, ainakaan pelkästään, ole yhteyden luojaksi. Muiden joukossa blogi on kuitenkin verraton tapa tulla lähemmäksi lukijoita ja tehdä asiaansa tunnetuksi.

Yhteyden kannalta kannattavaa ja suotavaa on käyttää kaikkia mahdollisuuksia. Vaikka blogin vaikutusta on vaikea ennakoida ja arvioida, kirjoituksen sisältö avaa ajatuksia jopa muokaten mielipiteitä. Kirjoittajan on seistävä sanojensa takana ja esiinnyttävä omalla nimellään. Nimettömänä kirjoittaminen ja asioista puhuminen on toki mahdollista, mutta kirjoittaja jää jollain lailla vieraaksi, eikä kirjoitus tunnu kiinnostavalta eikä luotettavalta.

Anonyyminä puhuminen ja kirjoittaminen ovat kasvotonta sanojen kanssa leikkimistä. Kuinka helppoa onkaan tuoda esille totuuksia kertomatta tietolähdettään. ”Eräs henkilö eräältä paikkakunnalta” on yksi tunnetuimmista seurakuntaankin juurtuneista tavoista puhua anonyymina, persoonattomana. Nimellä esiintyminen kuuluu rakentavaan keskustelukulttuuriin. Salassa pidettävät luottamukselliset asiat pysykööt poissa julkisuudelta, mutta kaikki, mikä on totta ja rakentavaa, tuotakoon esiin.

Seurakuntaelämässä yleisesti ottaen asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä on tie avoimuuteen ja rakentavaan yhteyteen. Niistä kirjoittaminen on kahta vertaa vaativampaa, koska painettu sana jää historiaan. Sanojen suolaisuus ja mausteisuus, imelyys ja suloisuus vaihtelevat tilanteen mukaan. Tiedon jakamiseksi ja keskustelukulttuurin ylläpitämiseksi on hyvä olla blogi, jossa on suolaa ja hunajaa.

Ollaan yhteydessä!

 

Jumala näkee sydämen

Jumala näkee sydämen. Näin monet sanovat ja toki tämä myös Raamatusta löytyy. Usein me kuitenkin annamme ymmärtää, että tämä olisi jotenkin lohdullista meille. Että siitä pahasta huolimatta, mitä teemme, Jumala näkee sydämemme, jonka aikomukset ovat hyviä. Mutta meneekö se näin? Onko se jotenkin lohdullinen asia, että Jumala näkee meidän sydämen tilan?

Kun Jumala katsoo meidän sydämeen, mitä hän siellä näkeekään? Mitä sieltä mahtaa löytyä? Ja ollaan nyt rehellisiä itsellemme. Mitä Raamattu kertoo siitä? Hänen silmissään meidän sydän on paha, täynnä kaikenlaista pahuutta, riistoa ja petollisuutta! Se on varsinainen mätäpaise! Jeesuskin sanoi, että juuri sydämestä lähtee kaikki paha, murha, aviorikos, varastaminen jne. Ei ole siis mikään erityisen hyvä uutinen se, että Jumala näkee meidän sydämeen.

Onneksi siinä ei ole kuitenkaan kaikki. Jumala on nimittäin luvannut profeetta Hesekielin kirjassa antaa uuden sydämen. Hän on luvannut vanhan, pahan kivisydämen tilalle uuden lihasydämen. Sellaisen sydämen mikä on hyvä, mikä sykkii hänen sydämensä tahdissa, missä on samat päämäärät ja motiivit kuin hänellä. Mikä on täynnä rakkautta, oikeudenmukaisuutta ja totuutta. Tälläisen sydämen Jumala haluaa meille antaa. Ollanko me valmiita tähän operaatioon? Se voi olla kivulias. Ei ole välttämättä helppo luopua vanhasta, kun siihen on jo niin tottunut. Silti se kannattaa. Se on vähän sama, kuin jos hampaassa on reikä. Poraaminen sattuu hetken, mutta sitten helpottaa. Parempi se on, kuin jättää poraamatta ja kärsiä kivusta jatkuvasti.

Jos sinun sydämesi tarvitsee vaihtamista, tai ehkä olet sen jo vaihtanut, mutta sinne on päässyt juurtumaan vanhaa hapatusta ja se tarvitsee puhdistusta. Olipa niin tai näin niin tule Jeesuksen luokse! Hän antaa sinulle uuden sydämen, jos tulet hänen luokseen ja luovutat hänelle kaikkesi. Hän odottaa sinua, hän on valmis ottamaan sinut avosylin vastaan ja antamaan sinulle uuden elämän. Hän on elämä ja elämän lähde. Vain hän voi antaa sinulle (ja minulle) ikuisen elämän. Tule Jeesuksen luo ja anna hänen verensä pestä syntisi pois. Niin saat elää vapaana! Vapaana syyllisyydestä ja häpeästä. Jumalan lapsena ja taivaan valtakunnan perillisenä. Uuden sydämen kanssa, josta kumpuaa hyvää, eikä pahaa, koska Jumala on sen muuttanut.