Jeesus ja fariseukset

Kaikki jotka ovat vähänkään Raamattua lukeneet ymmärtävät, että Jeesus ei oikein tullut toimeen fariseusten kanssa tai paremminkin toisinpäin. Jeesus puhui hyvin suoraan ja kovia sanoja fariseuksille, mitä hän ei tehnyt juurikaan muille.

Tästä me tietysti ymmärrämme, että ei kannata olla niikuin fariseukset ja kiitämme Jumalaa siitä, että emme olekaan sellaisia niin kuin nuo fariseukset. Mutta olemmeko me uskovat lopulta niin erilaisia kuin fariseukset, vaikka me helposti niin ajattelemme?

Mietitäänpä asiaa vähän tarkemmin. Millaisia fariseukset olivat? He olivat hyvin konservatiivisiä. He uskoivat hyvin kirjaimellisesti siihen mitä Raamattu sanoo. He uskoivat profeettoihin, enkeleihin ja ylösnousemukseen. He halusivat elää Jumalan tahdon mukaan ja noudattivat tarkkaan Mooseksen lain pykäliä, parhaan ymmärryksensä mukaan. He maksoivat kymmenykset jopa yrteistä! Ja he uskoivat, että tekemällä kaiken tämän, he elävät lähellä Jumalaa ja hänen tahtonsa mukaan. Kaiken lisäksi he eivät hyväksyneet isiensä tekoja, jotka olivat tappaaneet profeetat, vaan pitivät hyvää huolta heidän haudoistaan ja ajattelivat, että he eivät itse toimisi niin. He olivat varmoja siitä, että Jumala oli puhunut Moosekselle, mutta kun Jeesus tuli, he eivät osanneet tunnistaa häntä Messiaaksi. Kaiken lisäksi juuri he tuomitsivat Jeesuksen kuolemaan.

Toisin sanoen fariseukset tunsivat Raamattua ja toimivat mielestään sen mukaan. Kuitenkin heiltä jäi näkemättä se, mikä Raamatussa on kaikkein olennaisinta ja heiltä jäi ymmärtämättä myös se, mitä Jumala halusi tehdä juuri heidän päivinään.

Tälläinen vaara on myös meillä tämän päivän uskovilla. Jos me olemme todella rehellisiä, niin ymmärrämme, että meissä kaikissa asuu pieni fariseus. Milloin ajattelemme olevamme vähän parempia kuin joku muu tai tekevämme tärkempää tehtävää kuin toiset. Milloin tuomitsemme toisia ihan niin kuin emme olisi itse syntisiä. Milloin halveksimme jotain toista ihmistä, jolla on joku näkyvä syntikahle elämässään tai jostain muusta syystä. Milloin väistelemme sellaisia ihmisiä, jotka meistä tuntuvat vastenmielisiltä syystä tai toisesta.

Jeesus ei koskaan tehnyt mitään edellä mainituista. Hän ei edes tuominnut ketään, vaikka vain hänellä on tuomiovalta, koska hän tuli maailmaan pelastamaan sen, eikä tuomitsemaan sitä (Kun hän tulee takaisin, sitten hän myös tuomitsee maailman). Jeesus meni heidän luokseen, joita muut eivät pitäneet minään ja vietti aikaa heidän kanssaan ja opetti heille Jumalan valtakunnasta.

Meidän on myös hyvä muistaa kenet Jeesus julisti syyttömäksi? Fariseuksen, joka listasi kaikkia niitä hyviä tekoja, mitä oli tehnyt, vai pahan ja halveksitun publikaanin, joka vain totesi ”Herra, ole minulle syntiselle armollinen”? Kuten varmasti hyvin tiedätte, jälkimmäinen lähti kokouksesta välit selvinä Jumalan kanssa, fariseus ei.

Kun tulemme Jeesuksen luo ja tunnustamme syntimme hänelle, niin saamme luottaa, että hän myös antaa ne anteeksi. Kaiken lisäksi hän myös muuttaa meitä niin, että pystymme kohtaamaan toisiamme enemmän ja enemmän niin kuin hän teki. Rakkaus ja hyvät uutiset edellä (Jeesus ei juurikaan opettanut rakkaudesta, mutta hän näytti sen jatkuvasti todeksi käytännössä)! Ja vasta sitten varoitus siitä, mitä tapahtuu, jos jatkaa synnissä elämistä.

Johanneksen evankeliumissa (luku 15) Jeesus kertoo siitä, miten hän on puu, me uskovat olemme oksia ja taivaallinen isä on puutarhuri. Ilman Jeesusta me emme saa aikaiseksi mitään hyvää! Mutta jos vain pysymme hänessä me kannamme sitä hyvää hedelmää, mitä hän tahtoo meidän kantavan, koska hän saa sen meissä aikaiseksi. Samalla Isä leikkaa meistä niitä oksia, jotka eivät kanna hedelmää, että voisimme kantaa enemmän hedelmää. Toisin sanoen hän tekee meissä korjaavaa ja eheyttävää työtä, että se uusi luomus, mikä me olemme Kristuksessa tulisi meissä yhä enemmän näkyviin. Se ei tunnu yleensä mukavalta, mutta silti se johtaa hyvään lopputulokseen. Joten annetaan Juamalalle vapaat kädet, tehdä meidän elämämme se, mitä hän haluaa tehdä.

Jos muutos tapahtuu meidän kohdalla näin, niin on hyvä muistaa, että se tapahtuu samalla tavalla myös muiden kohdalla. Eli sen sijaan, että huomautamme heti tosillemme, mitä pitää muuttua, ohjaamme heidät ensin henkilökohtaiseen suhteeseen Jeesuksen kanssa ja annamme Jeesuksen muuttaa heidät. Vasta sitten, jos mitään ei pitkään aikaan tapahdu, voimme varovasti ojentaa heitä, kuitenkin suurella rakkaudella ja lempeydellä, toisen parasta ajatellen.

Yhteyden salaisuus

Raamattu kertoo meille, kuinka alussa koko luomakunta oli sovussa ja yhteydessä keskenään. Ihmisellä oli suora ja hyvä yhteys Jumalaan, toisiin ihmisiin, sekä luomakuntaan. Syntiinlankeemus rikkoi kaiken sen. Yhteys Jumalaan katkesi. Ihmissuhteisiin tuli säröjä, heti alkoi valehtelu, pettäminen ja tappaminen. Luomakunta kirottiin ja siitä tuli ihmiselle vaarallinen; sairauksien, myrkyllisten eläimien ja kasvien ja luonnonkatastrofien muodossa.

Se oli hyvin surullista ja sitä surua ja kaipausta me koemme takaisin paratiisiin, kun näemme luonnon kauneutta tai muuta hyvää, mitä tässä maailmassa vielä on jäljellä. Ennen kaikkea ihminen kuitenkin kaipaa yhteyttä takaisin Luojaansa, vaikka ei sitä itse aina tunnistaisikaan.

Jumala tietenkin tiesi mitä tulisi tapahtumaan ja siksi hänellä oli sunnitelma ennen luomista, miten hän ratkaisisi pahuuden ongelman ja palauttaisi ennalleen sen, mikä oli särkynyt lankeemuksessa. Hän lähetti ainoan poikansa Jeesuksen tähän maailmaan, sovittamaan meidän syntimme ja palauttamaan sen yhteyden, mikä aiemmin oli, niin Jumalaan, toisiin ihmisiin kuin luomakuntaan.

Jeesuksessa Jumalan hyvyys ja armo tuli tähän maailmaan ja alkoi pala palalta korjata sitä, mikä oli rikki. Hän meni kaikenlaisten ihmisten luo ja vietti aikaa heidän kanssaan. Hän paransi sairaita ja herätti kuolleita. Elämä tuli kuoleman ja pahuuden hallitsemaan maailmaan. Suurin voitto kuolemasta tuli ristillä ja sitä seuranneessa ylönousemuksessa. Jeesus kukisti synnin ja kuoleman vallan! Vielä me emme näe sen täysin tapahtuneen, mutta saamme nähdä sen vaikutusta jo nyt ja elää siinä toivossa, että saamme sen vielä nähdä, kun hän palaa takaisin tähän maailman. Silloin Jeesus ottaa vallan ja poistaa pahuuden lopullisesti tästä maailmasta ja kaikki tulee olemaan täydellisen hyvää.

Jeesus ei ole unohtanut tätä sukupolvea, vaan hän tekee edelleen työtä tänäkin päivänä seurakunnan kautta. Hän jätti seurakunnan tänne ja antoi sille tehtäväksi jatkaa sitä työtä, minkä hän aloitti ollessaan maan päällä. Nyt on meidän vuoromme korjata sitä, mikä on rikki tässä maailmassa julistamalla hyvää sanomaa Jeesuksesta. Mennä kaikenlaisten ihmisten luo, viettää aikaa heidän kanssaan ja ennen kaikkea toistemme kanssa. Silloin Jumalan rakkaus, voima ja armo voi olla meidän keskellämme ja vaikuttaa niin, että synnin kahleet katkeavat, sairaat paranevat ja jokaisesta välitetään ja pidetään huolta.

Seurakunta ei ole täydellisten yhteisö, vaan syntisten sairaala. Siksi on ymmärrettävää, että välillä myös siellä tulee konflikteja toistemme kanssa ja saatamme tahtomattakin satuttaa toisiamme. Sen tähden on tärkeä elää anteeksiantamuksessa, niin että annamme toisillemme anteeksi, niinkuin Kristuskin on antanut meille anteeksi, vaikka meillä olisikin aihetta moitteeseen. Jos emme anna anteeksi, niin yhteys välillämme rakoilee ja katkeruus pääsee hallitsemaan elämää, eikä Jumalan armo pääse silloin vaikuttamaan.

Me saamme elää siinä toivossa, että sekä me itse, että meidän veljet ja siskot herrassa ovat kerran perillä taivaassa ja saavat siellä täydellisyyden, joten koitetaan jaksaa tämä lyhyt aika ja rakastaa toinen toistamme, sillä rakkaudella, jota Jumala on meitä kohtaan osoittanut. Näin saamme nähdä Jumalan valtakunnan tulevan keskellemme ja kokea yhteyden tuoman siunaksen niin, että voimme elää lähellä Jumalaa ja toisiamme, sekä harmoniassa luomakunnan kanssa, lunastuksemme päivää odottaessa ja samalla sen joukon kasvaessa, joka odottaa sitä päivää yhdessä meidän kanssamme.

Matkakommentti: Intia

Olin Intiassa touko- ja kesäkuun ajan, joista yhden viikon Nepalissa. Intia tuli nähtyä melko kattavasti, koska liikuin paljon eri puolilla maata. Intia on kuitenkin niin iso maa, että jos sen kokonaan haluaisi nähdä, niin siihen tarvittaisiin ainakin vuosi, ehkä enemmänkin.

Yksi asia, minkä Intiassa huomaa nopeasti on erilaisuuden suuri määrä ja monien asioiden äärimmäisyys. Maasta löytyy suuri joukko todella köyhiä ihmisiä, mutta myös useita maailman rikaimmista. Pohjoisessa olevat Himalajan lumihuippuiset, maailman korkeimmat vuoret, vaihtuvat ensin hyvin tasaiseen tasankoon ja sitten mäkiseen maastoon ja lopulta etelässä hyvin pitkään merenrantaan. Lännessä löytyy Tharin aavikko, jossa vettä ei juuri sada ja idästä vastaavasti maailman sateisimpiin kuuluva sademetsä. Puolet maasta on viljeltyä, joten peltoja näkee lähes kaikkialla, varsinkin Ganges-joen tasangolla peltoja riittää silmänkantamattomiin, muutaman puun tuodessa vähän vaihtelua maisemaan. Kulttuurien ja kielien määrä on erittäin suuri, samoin erilaisten ruokien, joille ei tunnu loppua löytyvän, vaikka muutamia tunnetuimpia ruokia tuntuu saavan lähes joka paikasta. Laajimmalle levinneeksi osoittatuu punjabilainen keittiö, jota myös lähes kaikki länsimaissa olevat intialaiset ravintolat edustavat. (Teksti jatkuu kuvien alapuolella)

Mitä tulee sitten Intian hengellisyyteen, niin se on aivan yhtä monimuotoinen, kuin Intia muutenkin. Uskontoja löytyy useita, itse asiassa kaikkien suurimpien uskontojen kannattajia löytyy maasta miljoonia, joista hindulaisuus ja buddhalaisuus ovatkin kotoisin Intiasta. Näiden lisäksi Intia on myös monien pienempien uskontojen koti, kuten sikhiläisyyden ja jainalaisuuden. Intiassa hengelliset asiat otetaan vakavasti, mutta silti maassa on tilaa myös ateisteille ja materialismille. Itse asiassa hindulaisuuden filosofinen suuntaus onkin kalleellaan ateismiin, samoin buddhalaisuus.

Maan suurin uskonto on hindulaisuus, joita on n. 80% väestöstä. Hindulaisuus on enemmänkin kokoelma erilaisia uskontoja ja uskomuksia kuin yksi yhtenäinen uskonto. Se on syntynyt pitkän ajan kuluessa, joten ei ole ihme, että se on varsin monimotoinen ja siksi sitä on vaikea ymmärtää tai muodostaa selkeää käsitystä siitä. Termi onkin alun perin ulkopuolisten antama, ja se oli vain nimitys Intiassa harjoitetuista uskonnoista. Vasta paljon myöhemmin intialaiset ovat itsekin sen omaksuneet, mutta jos kysyy intialaiselta mikä hänen uskontonsa on, hän saattaa edelleen vastata kuuluvansa johonkin tiettyyn hindulaisuuden suuntaukseen, ennemmin kuin sanoisi itseänsä hinduksi.

Intiassa on tehty pitkään lähetystyötä, perimätiedon mukaan itse apostoli Tuomas saapui Intiaan ja perusti ensimmäiset seurakunnan. Aivan varmoja tästä ei olla, mutta ensimmäiset kristityt lähetit joka tapauksessa saapuivat ensimmäisillä vuosisadoilla Intiaan ja perustivat seurakuntia. Vuosisatojen aikana useitakin eri ryhmiä on tullut Intiaan, joskin suurempi määrä saapui vasta 1500-luvulta alkaen, kun eurooppalaiset löysivät merireitin Intiaan. Ensin tuli katolilaisia portugalilaisten myötä ja brittien mukana myös protestantteja, tunnetuin heistä lienee William Carey. Hän käänsi Raamatun useille Intian kielille ja alkoi sitten levittämään Raamattuja ja perusti joitakin seurakuntia. Hänenkään työnsä ei ollut helppoa, kesti 7 vuotta ennenkuin ensimmäinen intialainen tuli uskoon. Brittien kauppakomppania tosin vastusti lähetystyötä, joka osaltaan rajoitti lähettien määrää ja vaikeutti lähettien elämää maassa.

Tänäkään päivänä Intiassa ei ole kovin paljoa kristittyjä, näistä vuosisataisista ponnisteluista huolimatta. Täytyy tosin muistaa, että Intia on varsinkin väestöllisesti iso maa ja siihen suhteutettuna maahan on tehty varsin vähän lähetystyötä. Nykyäänkin Intiassa on vain n. 1000 ulkomaalaista lähetystyöntekijää. Intiassa on onneksi noussut suuri lähetysinto, joten kotimaisten lähettien (toisille paikkakunnalle lähetettyjen) määrä onkin moninkertainen verrattuna ulkomaalaisiin. Jotkut arvioivat määrän olevan jopa 100 000. Lisäksi tietenkin ovat paikalliset pastorit, jotka tekevät työtä omalla alueellaan.

Intiassa tarvitaan kuitenkin edelleen paljon lähetystyötä, koska seurakuntia ja uskovia on vain tietyillä alueilla. Joissakin osavaltioissa on vain hyvin vähän uskovia ja seurakuntia, yksi niistä on pohjoisessa sijaitseva Intian väkirikkain osavaltio Uttar Pradesh, jossa asuu yli 200 miljoonaa ihmistä. Pohjois-Intiassa on myös paljon hinduille ja buddhalaisille pyhiä paikkoja, joka tekee myös osaltaan siitä vaikean kentän.

Oma reittini Intiassa alkoi pääkaupungista Delhistä. Delhi on Intian polittinen keskus ja maan suurin kaupunki, jonka metropolialueella asuus 25 miljoonaa ihmistä. Delhin jälkeen jatkoin matkaa Jaipuriin, joka tunnetaan myös vaalenpunaisena kaupunkina, koska joksus aikoinaan joku kunnis päätti, että että kaikki talot pitää maalata vaaleanpunaisiksi.. Sielä jatkoin matkaa Ahmedababin ja Suratin (Intian tekstiilipääkaupunki) kautta Mumbaihin. Mumbai on Intian viihdeteollisuuden, Bollywoodin keskus. Lisäksi se on rahoitusalan keskus. Sijaintinsa vuoksi (niemi Arabianmeren rannalla) siellä on myös korkein rakennuskanta ja paljon pilvenpiirtäjiä, sekä Intian kalleimmat asunnot. Mumbaissa vierailin paikallisessa englanninkielisessä seurakunnassa, joka oli varsin mukava seurakunta. Alkumatkasta minulla oli paljon hyviä kohtaamisia intialaisten kanssa (varsinkin Jaipurissa) ja pääsin kertomaan monille evankeliumin. Useimmat heistä eivät olleet kuulleet sitä koskaan aiemmin.

Mumbaista jatkoin matkaa Goalle, jossa veitin muutaman päivän rannalla lepäillen. Kävin tietysti myös uimassa ja surffaamassa, sekä patikoimassa läheisellä mäellä. Rantojen jälkeen menin Goan pääkaupunkiin ja sieltä taas sisämaahan Hampiin. Hampissa on vanhoja temppeleitä ja erikoisia kivimuodostelmia. Se oli hieno paikka ja ensikosketus intialaiseen maaseutuun. Vuokraamani polkupyörä oli varsin kätevä alueen tutkimiseen.

Hampista jatkoin matkaa Hyderabadiin, Intian ruokapääkaupunkiin. Maine ei ollut turha, koska siellä sain syödä todella hyvää ruokaa, ehkä parasta koko matkalle, eikä se ollut edes kovin kallista. Hyderabadista jatkoin matkaani takaisin pohjoiseen Bhopaliin pitkällä junamatkalla, joka kesti 18 tuntia. Kilometreeja tuli noin tuhat. Oli kiva siirtyä takaisin hindi-vyöhykkeelle, koska etelässä hindistä ei ollut hyötyä, mutta sitten pääsin taas käyttämään sitä vähäistä kielitaitoa, minkä olin hankkinut. Jokaisesta sanasta tosin oli hyötyä, koska sillä seudulla tapasin monia, jotka eivät puhuneet olleenkaan englantia.

Bhopalin jälkeen menin läheiseen kylään nimeltä Sanchi. Siellä asuu vain 7000 asukasta, mutta koska läheistöllä on joitakin buddhalasia monumentteja, sieltä löytyi kaikki turistin tarvitsemat palvelut. Kylä oli yksi matkani kohokohtia. Siellä oli todella ystävällisiä ihmisiä ja maaseudulla oli kiva rentotua kaupunkien metelin jälkeen. Voisin myös hyvin kuvitella palaavani juuri siihen kylään tai johonkin vastaavaan tekemään työtä pidemmäksi aikaa. Siinä kylässä on vain pieni katolinen kirkko, eikä ainakaan tietääkseni muita seurakuntia.

Sieltä jatkoin matkaa sitten useisiin hindujen pyhiin paikkoihin, Orchaan, Khajurahoon ja lopulta Varanasiin. Hindut uskovat, että jos kuolee Varanasissa, niin silloin on hyvät mahdollisuudet päästä nirvanaan ja vapautua jälleensyntymän kehästä. Kaupunkiin tullaan myös sen läpi virtaavan Gangesin takia, jossa käydään pesemässä synnit pois. Siellä minulle aukesi hyvä kohtaaminen yhden hindun kanssa, jolle sain kertoa evankeliumin kokonaan. Ensin aloitin keskustelun hindiksi ja sitten jatkoimme englanniksi, kun kielitaitoni loppui.

Varanasin jälkeen matkustin Patnaan ja sieltä suuntasin matkani kohti Nepalia. Matkalla Nepalin rajalle bussista puhkesi rengas, jota pysähdyimme korjaamaan pieneen kylään. Se olikin varsinainen kokemus. Useimmat paikalliset eivät olleet ehkä koskaan nähneet ulkomaalaista, joten pian ympärilleni kerääntyi suuri joukko nuoria miehiä ihmettelemään minua. Mietin jo, että pitäisikö tässä huolestua, mutta sitten porukan kielitaitosin alkoi juttelemaan minulle englanniksi. Syytä huoleen ei ollut ja aikansa ihmeteltyään kukin hajaantui omille teilleen. Jonkun verran sain kuitenkin kylää tutkia, ennenkuin rengas saatiin korjattua ja matka jatkui kohti Nepalin rajaa. Saavuin rajalle illalla, joten vietin yön aivan rajalla sijaitsevassa pienessä kaupungissa. Seuraavana päinänä matka jatkui Nepalin puolle, jossa Nepalin rajaviranomaiset laskuttivat minulta ylihintaa viisumista, koska minulla ei ollut dollareita, vaan paikallista rahaa. Koitin tinkiä heidän kanssaan, mutta ei siitä ollut apua, pakko oli hyväkyä tilanne kun kuitenkin halusin Nepalissa käydä enkä sitä muutaman euron takia tässä vaiheessa peruisi. Nepalin puolella jouduin odottamaan jonkun aikaa, ennenkuin pääsin jatkamaan matkaa kohti pääkaupunkia Kathmandua. Sinne saavuin myöhään illalla. Maisemat matkalla olivat tosi hienoja, mutta tie oli kamalin tie, millä olen koskaan matkustanut. Niin huonossa kunnossa ja vuorista johtuen todella mutkainen.

Kathmandussa lepäilin muutaman päivän ja koitin toipua pienestä flunssasta. Nepalilainen ruoka oli hieman pettymys, mutta kahvi oli hyvää. Paikka oli selvästi turistien suosiossa, joka onkin ymmärrettävää, koska varsinkin kesällä Intian tasangot ovat niin kummia, sen sijaan Kathmandun laaksossa oli miellyttävän lämmin ilma. Nepalissa halusin kuitenkin nähdä vuoria, joten suuntasin matkani kohti Pokharaa, joka on lähellä Annapurnan vuoria. Vuoret näkyvät kaupunkiin asti, mutta olivat sadekauden takia pilvien peitossa suurimman osan ajasta. Viimeisenä päivänä olin vihdoin toipunut flunssasta joten vuokrasin pyörän, ajoin sillä läheisten mäkien luo, joiden huipulle lähdin patikoimaan. Mäen päältä oli hieno näkymä alas kaupunkiin ja vuorille.

Viikon Nepalissa olon jälkeen matkustin takaisin Intiaan. Tällä kertaa rajanylitys sujui melko nopeasti ja ilman mitään maksuja. Intiassa oli tietenkin kuuma, mutta ainakin tie oli hyväkuntoinen ja tasainen, joka oli kivaa vuoristoteiden jälkeen. Viivuin yhden yön Gorakpurissa, josta jatkoin matkaa Lucknowiin. Sielläkään en ollut kuin yhden yön, koska en löytänyt halpaa majoitusta, mutta ainakin hotelli, missä nukuin oli todella hyvä. Olin jo niin väsynyt, etten jaksanut juuri kaupunkia tutkia, vaan lepäsin huoneessa ja tilasin illallisenkin huoneeseen (jota en juuri koskaan tee), joka oli onneksi hyvä. Ilmastoidussa ja mukavassa huoneessa sain ainakin nukuttua hyvin ja seuraavaana päivänä jatkoin matkaa Agraan. Agrassa vietin muutaman päivän, koska tarvitsin lepoa. Agrassa on Intian kuuluisin nähtävyys Taj Mahal, joka oli pakko käydä katsomassa, vaikka pääsylippu olikin intialaisittain törkeän kallis, 1000 rupiaa (15€) ulkomaalaisille paikallisten maksaessa vain 30 rupiaa.

Agrasta jatkoin matkaani Delhiin, jossa viivyin yhden yön, koska tarkoitus oli matkustaa vielä lopuksi pohjoiseen katsomaan, miltä Himalaja näyttää Intian puolella. Otin seuraavana päivänä bussiin Dehraduniin, josta tarkoitus oli käydä päivämatkalla Mussoorien mäkiasemalla. Mäkiasemelle en kuitenkaan päässyt, koska sinne oli liian monta intialaista menossa samaan aikaa, joten jäin hieman pettyneenä kaupunkiin. Viimeisenä etappina ennen kotiin paluuta kävin vielä Rishikeshissä, joka on Ganges joen alkupää ja siksi tärkeä paikka hinduille. Siksi sinne tehdäänkin enemmän pyhiinvaellusmatkoja, kuin mihinkään muuhun paikkaan maailmassa. Itse pakenen kaupunkia läheiseen sademetsään, jossa saan viimein rentoutua. Vietän kaupungissa vain yhden yön ja palaan sitten Delhiin. Delhissä sain viettää viimeisen yön Intiassa paikallisessa kodissa. Se onkin hieno kokemus ja kruunaa matkani. Saan kertoa myös isännälle lyhyesti evankeliumin. Siitä olikin sitten hyvä palata kotiin Suomeen. Helsinki tuntui niin rauhalliselta intialisten kaupunkien jälkeen ja kerrankin oli valtava ilo palata takaisin Suomeen. Intian matkani oli sen verran raskas kokemus, että oli mukava päästä Suomeen lepäämään. Myöskään sään viileys ei haitannut, koska olin saanut nauttia kuumuudesta kahden kuukauden aikana ihan tarpeeksi.

Kiitos kaikille rukoilijoille, jotka rukoilitte puolestani matkan aikana! Tilanteita kertoa evankeliumi, tuli enemmän kuin tässä kerroin, ainakin 30 ihmistä sai kuulla evankeliumin, joista suurin osa ei ollut kullut sitä koskaan aiemmin. Selkeästi Jumala johdattin näitä kohtaamisia, joten nyt onkin hyvä rukoilla, että kylvetty siemen kantaisi ajallaan myös satoa ja ihmisiä tulisi uskoon ja löytäisi seurakunaan yhteyteen. Rukoillaan myös lisää työmiehiä Intiaa, koska sadat tuhannet kylät ovat vielä ilman seurakuntaa ja odottavat tietämättään, että joku tulisi kertomaan heille ilosanomaa Jeesuksesta.

Synti ja armo

Synti ja armo. Nämä kaksi ovat läpi Raamatun kulkevia, tärkeitä teemoja, joita ei voi erottaa toisistaan. Jos ei ole syntiä, ei ole tarvetta myöskään armolle. Pelkkä synti taas johtaa epätoivoon ja surkeuteen. On siis tärkeää ymmärtää nämä molemmat oikein.

Armo on sellainen käsite, jota ei muista uskonnoista löydy, ainakaan samassa mittakaavassa. Se on se ratkaisevin asia, mikä erottaa kristinuskon kaikista muista uskonnoista. Myöskään synnin vakavuutta ei ymmärretä niin hyvin muualla ja se onkin ymmärrettävää. Jos ymmärtää miten vakava asia synti on ja miten perinpohjaisesti se on turmellut ihmiset ja koko maailman, niin olisi helppo nähdä, että ilman armoa, ei ole mitään toivoa. Jos synti nähdään vain jonkinlaisena luonteen heikkoutena tai huonon kasvatuksen seurauksena, silloin siitä voisi vapautua omin avuin.

Syvän syntikäsityksen vuoksi kristinuskoa pidetään joskus aika ankeana ja elämän vastaisena uskontona (jos kristinuskoa nyt voi edes uskontona pitää, mutta ei väitellä nyt siitä). Ei ole kovin positiivista puhua synnistä. Vertauksen vuoksi esim. buddhalaisuudessa ei ole samanlaista käsitystä synnistä ja siinä pyritäänkin keskittymään pelkkään positiiviseen. Siksi jotkut pitävät sitä elämän myönteisenä uskontona. Mutta todellisuudessa se ei ole sitä. Pelkkä synnin kieltäminen ei poista sitä. Pelkkä positiiviseen keskittyminen ei poista kärsimystä maailmasta. Parhaimmillaan se saattaa saada jonkun olemaan huomioimatta sitä, mutta se on ja pysyy siitä huolimatta.

Yhtä turhaa on yrittää päästä synnistä eroon jollain rituuaaleilla. Esim. hindut käyvät Gangesissa pesulla ja he luulevat, että sen vesi pesee heidän syntinsä pois. Syntien pois pesemiseksi tarvitaan kuitenkin jotain ihan muuta.

Mikä sitten on Raamatun näkemys synnistä ja sen sovituksesta?

Alussa Jumala loi täysin hyvän maailman, siinä ei ollut mitään pahaa, kaikki oli hyvin. Ihmisille ja enkeleille luotiin vapaa tahto. He olivat siis vapaita tekemään joko hyvää tai pahaa. Jumala ei siis luonut pahuutta, vaan se oli valinnan seuraus. Kun Lusifer (yksi enkeleistä) valitsi pahuuden, hänestä tuli kaiken pahan isä eli Paholainen. Lusifer langettuaan houkutteli Eevan ja Aadamin syömään kiellettyä hedelmää käärmeen muodossa ja näin synti tuli myös näkyvään luomakuntaan. Sen seurauksena sekä ihminen, että muu luomakunta joutui kirouksen alaiseksi. Suurin menetys oli kuitenkin se, että yhteys Jumalaan katkesi. Tätä yhteyttä ihmiset ovat itse yrittäneet saavuttaa monin eri tavoin ja sen seurauksena on syntynyt uskontojen moninaisuus.

Synti siis turmeli koko tämän maailman. Jumala kuitenkin näki tämän ennalta ja siksi hän teki myös suunnitelman ennen luomista. Hän tahtoi pelastaa langenneet ihmiset ja luoda uuden, hyvän maailman. Hän antoi lupauksen siitä jo Eevalle. Hän sanoi, että hänen jälkeläinen tulisi murskaamaan käärmeen pään, mutta samalla käärme pistäisi häntä kantapäähän. Tätä lupausta sitten täydennetään ja tarkennetaan lisää Vanhassa Testamentissa. Uudessa Testamentissa sitten kerrotaan sen totetuminen.

Jeesus syntyi tähän maailmaan ihmiseksi, säilyttäen samalla jumaluutensa. Näin Jeesus pystyi elämään synnittömän elämän ja lunastamaan langenneen ihmissuvun. Hän maksoi hinnan meidän synneistämme, kun hän kuoli ristillä. Jeesus ei kuitenkaan jäänyt hautaan, vaan kolmantena päivänä Jumala herätti hänet kuolleista. Näin Jumala itse vakuutti, että Jeesuksen sovitustyö oli kelvollinen hänelle. Jumala siis teki ristillä meidän puolesta sen, mikä meille oli mahdotonta. Hän täytti lain vaatimuksen, koska me emme siihen pystyneet. Jokainen meistä on tehnyt syntiä, eikä kukaan voi täyttää Jumalan mittaa. Samalla tämä on todella tasa-arvoista, koska kukaan ei voi pelastaa itseään omin keinoin (silloin olisi kyse meidän taidoista ja luonteen vahvuudesta), vaan Jumala sovitti jokaisen ja tarjoaa sitä sovitusta jokaiselle. Näin kaikki ovat samalla viivalla Jumalan edessä. Ainoa mikä meille jää, on valinta siitä, otammeko sovituksen vastaan vai emme. Yksinkertainen valinta, jonka jokainen voi tehdä.

Armo on ihmeellinen asia. Se alkaa siitä, että saamme syntimme anteeksi, jos pyydämme sitä, mutta se ei lopu siihen. Armon varassa saamme elää koko elämämme myös sen jälkeen. Se, että me muutumme on armon vaikutusta, koska emme voi itse muuttaa itseämme. Armossaan Jumala myös vapauttaa meidät synnin orjuudesta ja sen seurauksista: kadotustuomiosta, syyllisyydestä ja häpeästä ym. vastaavasta. Saamme tilalle uuden elämän, jossa on ilo ja rauha. Saamme iloita siitä, että olemme Jumalan lapsia ja matkalla taivaaseen! Parempi on edessä!

Miten tämä armo sitten otetaan vastaan? Se ei nimittäin koske automaattisesti kaikkia. Raamatussa varoitetaan siitä, ettei armo jäisi turhaksi. Se jää turhaksi, jos emme ota sitä vastaan ja anna sen vaikuttaa meissä. Jeesus antaa meille uuden elämän, jos tulemme hänen luoksensa. Siinä on vain yksi ehto. Meidän pitää luopua vanhasta. Miksi näin? Onko se enää edes armo, jos pitää luopua vanhasta?

Otetaan yksinkertainen esimerkki. Joku haluaa lahjoittaa sinulle uuden auton ilmaiseksi. Se on siis armoa, koska sinun ei tarvitse maksaa hintaa siitä. Sinulla on kuitenkin vanha, lähes romu auto. Nyt lahjoittaja sanoo, että hän haluaa vanhan auton vaihdossa. Miten on, onko lahja vielä armoa, jos vanha pitää antaa pois? Tottakai, ei se vanha romu mitenkään kelpaa maksuksi uudesta. Entä jos kuitenkin pitäisimme vanhan auton? Mitä hyötyä siitä edes olisi? Saimme uuden auton, mutta ajamme vain vanhalla, koska sillä on tunnearvoa tai jostain muusta syystä. Silloin uusi auto on turha, se ei hyödytä mitään. Emme voi ajaa yhtäaikaa sekä vanhalla, että uudella autolla. Vanha auto joutaakin romuttamolle, koska emme tarvitse sitä enää. Olemme saaneet tilalle uuden, joka on monin verroin parempi, joten miksi pitäisimme vanhasta kiinni?

Samoin on meidän kohdallamme. Emme voi elää sekä uutta, että vanhaa elämää. Meidän täytyy luovuttaa vanha elämä Jeesukselle, että hän voi käsitellä sen ristillä. Vanha luonto on naulittu ristille ja uusi on tullut tilalle! Annetaan vanha pois ja otetaan uusi vastaan, jota Jeesus hallitsee. Jos sinä, suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra ja sydämessäsi uskot, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin pelastut, sanotaan Raamatussa.

On mahtavaa olla uskossa! Minua ei ollenkaan haittaa, että Jeesus hallitsee koko elämääni. Pikemminkin päin vastoin! Hän nimittäin osaa sen paljon paremmin kuin minä itse. Jos joskus yritän ottaa hallintaa takaisin itselleni, siitä seuraa vain sotkua ja kaikkea ikävää. Onneksi saan aina palata Jeesuksen luo ja luovuttaa elämäni hänelle uudestaan ihan kokonaan. Armo tulee esille siinäkin. Saamme aina tulla ristin juurelle, Jeesuksen luo. Hän vain odottaa, että käännymme omalta tieltämme hänen puoleensa.

Jos et ole tehnyt tätä ratkaisua elämässäsi, niin rohkaisen sinua tekemään sen nyt. Samoin jos olet sen joskus tehnyt, mutta ajautunut pois, niin palaa uudestaan Jeesuksen luo. Anna Jeesuksen veren pestä syntisi pois! Käänny koko sydämestäsi hänen puoleensa ja luovuta koko elämäsi hänelle, niin saat nähdä miten paljon parempaa hän antaa tilalle!

Enkä sano, etteikö uskovan elämässä olisi vaikeuksia, varmasti on, mutta silti se on parasta elämää. Enkä sano, etteikö uskova koskaan lankeaisi syntiin, lankeaa, mutta saa armon kun tunnustaa ja hylkää syntinsä. Eikä niin, että välillä olisi pelastanut ja välillä ei. Jos on antanut elämänsä Jeesukselle, pysyy koko ajan pelastuksessa kiinni, vaikka lankeaisi syntiin. Vasta sitten, jos luopuu Jeesuksesta niin joutuu pelastuksen ulkopuolelle, mutta jos jättää synnit tunnustamatta, niin se kyllä johtaa siihen jossain vaiheessa. Siksi on parempi tunnustaa synnit heti, kun huomaa tehneensä väärin ja siten pitää lyhyet tilivälit hänen kanssaan. Hän vain odottaa, että saa armahtaa meidät, ja että saamme nauttia hänen läheisyydestään. Siinä tässä kaikessa on kysymys. Että saamme tuntea elävän Jumalan, joka on luonut koko maailman ja hallitsee sitä, ja jolle meidän jokaisen on kerran tehtävä tili elämästämme. Jeesuksen kautta saamme tulla hänen luokseen jo nyt ja olla hänen kanssaan ikuisesti. Miten mahtavaa se onkaan!

Anna siis elämäsi Jeesukselle ja lähde seuraamaan häntä. Voit tehdä sen rukoilemalla tämän yksinkertaisen rukouksen: ”Jeesus anna minun syntini anteeksi ja tule minun elämäni herraksi!”

Seuraava askel on sitten kaste ja Pyhällä Hengellä täyttyminen. Voit katsoa niistä tämän opetusvideon, jos tulit nyt uskoon. Onnittelen sinua elämäsi parhaasta valinnasta! Jeesus ei ole hylännyt minua, eikä varmasti hylkää sinuakaan, jos et itse käännä selkääsi hänelle. Hän on nimittäin luvannut: ”Joka minun luokseni tulee, sitä minä en ikinä heitä pois”

Ihana penseys

On se niin mukavaa omistaa kaikenlaista. On lämmin ja mukava asunto, hienoa elektroniikkaa, palkka tulee ajallaan, eikä tarvitse miettiä onko varaa ruokaan tai vaatteisiin. Mitä seuraavaksi hankkisi itselle? Uuden puhelimen? Ostaisi hienon asunnon? Hankkisi uudemman auton? Kävisi syömässä jossain hyvässä ravintolassa? Tärkeitä ja hyödyllisiä asioita. Kaiken tämän materian keskellä on vain niin helppo unohtaa ne kaikkein tärkeimmät asiat.

Onko meillä vielä todellinen jano Jumalan puoleen? Niin suuri, että voidaan jättää vaikka se uusi puhelin ostamatta ja laittaa rahat lähetystyöhön. Tai haluammeko vielä kuulla hänen äänensä niin kovasti, että olemme valmiita lopettamaan somen käytön joksikin aikaa? Turvaammeko elämässämme todella enemmän häneen vai vakuutusyhtiöön (en sano, että vakutuukset olisi väärin, ymmärrätte kyllä pointin). Tai mites paasto? Vieläkö me olemme valmiita paastoamaan niin kauan, kunnes Jumala ilmestyy? Jeesus sanoi: ”Autuaita ovat ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano, heidät ravitaan”. Onko meillä vielä vanhurskauden nälkä? Janoammeko todella Jumalan tuntemista? Eikä vain vähän, vaan koko sydämestämme, jopa hieman epätoivoisesti? Haluammeko tehdä hänen tahtonsa, vaikka se tarkoittasi mukavuusalueelta pois tulemista?

Penseys on pesiytynyt länsimaisiin seurakuntiin, vaikka löytyy sitä muualtakin. Mutta me ei voida ohittaa tätä. Meillä on kyllä hieno oppi, siitä saa olla kiitollinen, mutta mitä se hyödyttää jos meiltä puuttuu Jumalan tuli ja rakkaus? Mitä se oppi hyödyttää, jos emme elä sitä todeksi? Haluammeko vain leuhkia sillä miten hyvin tiedämme asiat? Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa, sanoi Paavali Korinttilaisille.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Ensinnäkin ei pidä tehdä mitään. Jos meidän pitää tehdä enemmän sitä ja tätä, suorittaa kaikkea mitä teemme, niin lopputulos ei ole hyvä. Jotain täytyy tapahtua sydämessä. Pyhän Hengen pisto sydämessä vaikuttaa sen, että haluamme tehdä parannuksen ja seurata Jeesusta koko sydämestämme, koko ajan. Ei osittain tai sunnuntaisin, vaan koko elämällämme, koko ajan. Koko elämä täytyy luovuttaa Jeesukselle. Ei hänkään antanut elämään osittain meidän puolesta vaan ihan kaiken. Siitä se lähtee.

Jeesus sanoi penseille laudikealaisille, jotka olivat omasta mielestään rikkaita, eivätkä tarvinneet mitään, että minä seison ovella ja kolkutan. Jeesus oli jäänyt ulkopuolelle heidän elämästään! Kuinka surullista, jos uskovan elämässä on käynyt niin, että Jeesus jää ulkopuoliseksi. Se on vaarallinen tila. Siksi Jeesus sanoi heille myös: ”Kaikkia joita minä rakastan, minä nuhtelen ja kuritan.” Jeesuksen nuhtelu tekee hyvää. Se ohjaa meidät väärältä tieltä oikealle, jos vain kuuntelemme nuhteita ja toimimme niiden mukaan.

Mikä on meidän rukouselämän tila? Kuinka paljon vietämme aikaa rukouksessa? Tämä on ehkä tärkein indikaattori meidän hengellisestä tilasta. Jos rukous alkaa hiipumaan, niin se ei näy heti mitenkään. Mutta jonkun ajan kuluttua se alkaa näkyä. Kaikki alkaa luhistua ja hajota, mikään ei enää toimi, mitään hyvää ei enää tapahdu. Siksi on tärkeä, että me rukoilemme niin silloin, kun meillä menee hyvin tai silloin kun menee huonosti tai silloinkin kun menee ihan tasaisesti ja tavallisesti. Olosuhteet ei saisi vaikutta meidän rukouksen määrään. Kysymys on suhteesta, eikä mikään suhde ei toimi, jos siihen ei käytä aikaa ja näe vaivaa sen eteen. Samoin on Jumalan kanssa.

Eikä rukouksessa ole kyse mistään rituaalista. Meillä on etuoikeus tulla kaikkivaltiaan Jumalan syliin! Eikö tämä innosta sinua? Eikö se ole paljon mahtavampaa kuin mikään muu? Mutta kuinaka usein me käytämme aikaa ihan jonniin joutavaan; television katseluun, uutisten lukemiseen, somen seuraamiseen ym. turhuuteen. Ja en sano, etteikö em. asioita voisi tehdä myös rukoillen, mutta miten helposti se rukous jää pois.

Joten tehdään parannus penseydestä ja aletaan etsiä Herraa koko sydämestämme ja sielustamme. Annetaaan hänen läsnäolonsa ja sanansa täyttää meidän elämämme niin, että se voi kantaa sitä hyvää hedelmää, mitä hän tahtoo ja minkä hän on meille edeltä valmistanut.

Avoimuudesta

Avoimuus on vaikea asia. Toisille se on helpompaa, toisille vaikeampaa. Suomalaiset eivät ole yleensä erityisen avoimia, joten meille se on monesti vaikeaa. Minulle se on myös ollut vaikea asia, ja jossain määrin edelleen.

On nimittäin niin, että mahdollisimman avoin kaikille ei välttämättä ole hyvä tai edes tarkoituksenmukainen tavoite. Meitä kyllä kutsutaan elämään valkeudessa ja tuomaan pimeyden teot valkeuteen. Lisäksi meitä kehoitetaan tunnustamaan syntimme toinen toisillemme, että parantuisimme. Kaiken huipuksi kaikki mitä olemme tehneet, tulee julki tuomiopäivänä kaikkien tiedoksi (ainakin jos emme ole sitä tunnustaneet ennen sitä), joten avoimuuteen on kyllä selkeät, raamatulliset perusteet.

Myöskään esittäminen tai teeskentely ei ole oikein. Tiedämme mitä tapahtui Ananiaalle ja Safiralle, jotka esittivät olevansa anteliaampia kuin todellisuudessa olivat. Se ei ollut Jumalan tahdon mukaista ja siitä seurasi rangaistus.

Kuitenkin, jos kerromme kaiken mitä ajattelemme ja olemme, kaikille ihmisille, siitä voi seurata useitakin ongelmia. Ensinnäkin, se voi loukata toisia ihmisiä tarpeettomasti. Meillä jokaisella käy mielessä hyviä ja huonoja ajatuksia toisistamme, eikä ole tarkoituksenmukaista sanoa kaikkea, mitä mieleen tulee, koska se loukkaa helposti turhaan toisia. Toki kehuja ja rohkaisuja ei tarvitse säästellä, vaikka suomalaisille niiden sanominen monesti vaikeaa onkin, myös itselleni.

Toiseksi, jos kerromme julkisesti synneistä ja riippuvuuksista, joista emme ole vielä vapautuneet, se voi lyödä leiman. Tuo on sellainen ja sellainen. Ja vaikka myöhemmin vapautuisimme siitä riippuvuudesta, niin se leima saattaa jäädä elämään. Siksi on parempi puhua julkisesti vain sellaisista rippuvuuksista, joista olemme jo vapautuneet. Silloin se on hyvä todistus ja voi rohkaista muitakin, jotka ovat siinä tilanteessa ja antaa heille toivoa, että hekin voivat vapautua.

Miten sitten riippuvuksia tai syntejä pitäisi käsitellä? Ensin kaikki asiat kannattaa tuoda vain Jumalalla. Eikä siinä tarvitse odottaa seuraavaan kokoukseen, vaan on parempi tuoda ne asiat heti Jumalalle kun ymmärrämme tehneemme väärin. Raamatussa luvataan (1.Joh. 1:9): ”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” Hän antaa anteeksi aina, jos vain tunnustamme syntimme. Hänellä riittää ymmärrystä, armoa ja anteeksiantamusta meitä kohtaan. Ja siten saamme vapauden. Tämä riittää syntien anteeksi saamiseksi aina. Enkä sano, että emme olisi anteeksi antamuksen alla, vaikka emme heti tunnustaisi syntiä, mutta jos kieltäydymme tunnustamasta syntiämme, vaikka sen tiedostamme, niin silloin kyllä tipumme pois armosta. Ja mitä syytä meillä on viivyttää tunnustamista? Ei meidän tarvitse tehdä mitään katumusharjoituksia tai elää häpeän alla, vaan Jumala rakkaudessaan vain odottaa, että tunnustamme syntimme hänelle ja näin saamme vapauden ja pääsemme eteenpäin elämässä.

Joskus on kuitenkin, niin, että emme saa rauhaa ja vapautta kun tunnustamme syntimme vain Jumalalle. Silloin voi olla tarpeen tunnustaa ne jollekin ihmiselle. Raamatussakin sanotaan (Jaak 5:16): ”Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte.”

Ei kuitenkaan kannata tunnustaa syntejä kenelle tahansa, vaan sellaiselle henkilölle, johon luotamme (ettei hän puhu asioita eteenpäin) ja tiedämme, ettei hän tuomitse ja torju meitä. Kaikkien vaikeimpia asioita ei välttämättä kannatta tunnustaa, ainakaan ensimmäisenä, kaikkein lähimmille ihmisille. On parempi puhua niistä ensin jollekin kypsälle uskovalle, jonka tiedämme luotettavaksi, joka on samaa sukupuolta, mutta joka ei ole aivan lähipiirissämme. Joskus tälläistä henkilöä on vaikea löytää, mutta kannattaa silloin rukoilla, että löytäisi jonkun.

Syntien tunnustaminen on siis tärkeää oman sisäisen paranemisemme tähden. Kun puhumme asioista toisten ihmisten kanssa, ne asettuvat yleensä oikeisiin mittasuhteisiin, saamme vapauden menneisyyden painolasteista ja rippuvuuksien kohdalla myös helpommin vapaudumme niistä. Sen jälkeen niistä on helpompi puhua myös laajammalle joukolle. Jos pidämme kaiken vain sisällämme, voi käydä niin, että asiat vain paisuvat mielessämme ja häpeä ja syyllisyys kasvavat niin suuriksi, että normaali elämä käy hyvin vaikeaksi ja raskaaksi. Jeesus kuitenkin kantoi kaiken ristin puulle, myös meidän syyllisyytemme ja häpeämme, joten meillä ei ole mitään syytä kantaa niitä itse, vaan kannattaa lähteä Jumalan antamalle sisäisen paranemisen tielle.

Lisäksi voi olla hyvä, jos tiedämme rikkoneemme jotakin henkilöä vastaan, pyytää anteeksi kyseiseltä henkilöltä tekoamme. Se, että pystyy pyytämään anteeksi on nöyryyden merkki. Tärkeämpää ei ole oikeassa oleminen, vaan yhteyden säilyttäminen. Tietenkin, jos joku on rikkonut meitä vastaan, meillä on velvollisuus antaa anteeksi, vaikka toinen ei tulisikaan pyytämään anteeksi. Anteeksi antamalla vapautamme itsemme mahdollisesta katkeruudesta ja vihasta ja näin voimme jatkaa eteenpäin vapaana. Mutta silti on hyvä, että opettelemme myös pyytämään anteeksi toinen toisiltamme, koska jokainen meistä luokkaa jossain vaiheessa toista, vaikka se ei olisikaan tarkoituksenamme.

Avoimuus ja rehellisyys ovat siis tärkeässä osassa jokaisen uskovan elämässä ja meitä kutsutaan vaeltamaan niissä. Kaikki ei kuitenkaan välttämättä tapahdu heti, vaan on tärkeää edetä askel kerrallaan oikeaan suuntaan Hengen viitoittamalla tiellä. Kun olemme avoimia, on helpompi elää ja olla, ei tarvitse niin murehtia siitä, mitä toiset meistä ajattelevat ja pelätä sitä, että he eivät hyväksyisi meitä, jos todella tietäisivät, minkalaisia olemme. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että Jumala hyväksyy meidät, Jeesuksen tähden, jos olemme kääntyneet hänen puoleensa ja tunnustaneet syntimme hänelle. Siltä pohjalta on hyvää kasvaa avoimempaan suuntaan myös toisiamme kohtaan.

Analyysi: Indonesia

On haastavaa kirjoittaa analyysia maasta, missä ei ole koskaan asunut tai edes käynyt. Varsinkin kun on kyse maasta, joka koostuu yli 17 000 saaresta (joista noin 6000 asuttuja), jossa asuu satoja kansoja ja puhutaan yli 700 kieltä. Eipä ole ihme että Indonesian kansallinen tunnuslause onkin ”Bhinneka tunggul ika”, joka voitaisiin kääntää erilaisuudessaan yhtenäinen.

Vaikka en olekaan käynyt Indonesiassa, kävin kuitenkin reilu kaksi vuotta sitten Singaporessa ja Malesiassa, jotka ovat hyvin lähellä sitä ja varsinkin jälkimmäisellä on paljon yhteistä Indonesian kanssa. Onhan Indonesian kieli (maan virallinen kieli), vähän muunneltu versio Malesian kielestä. Indonesian kieli onkin yksi niitä asioita, joilla yhtenäisyyttä pyritään luomaan. Se on melko harvojen äidinkieli, mutta useimmat puhuvat sitä toisena kielenä. Toinen yhtäläisyys on uskonto. Molemmissa maissa islam on suurin uskonto, joka onkin suurin ero näiden maiden ja muun Kaakkois-Aasian välillä, koska muut ovat enemmistöltään buddhalaisia (poikkeuksena Filippiineillä kristittyjä). Alla muutama kuva Malesiasta, jotka auttavat näkemään vähän myös sitä, minkälaista on Indonesiassa. Ensimmäinen kuva on Kuala Lumpurista, loput Malakan niemimaan itäpuolelta, Kuantanista ja viimeinen Perhentian saarelta.

WP_20140908_012WP_20140912_002WP_20140912_001 WP_20140923_007

Indonesiassa asuu yli 250 miljoonaa ihmistä ja se onkin maailman neljänneksi eniten heti Kiinan, Intian ja Yhdysvaltojen jälkeen. Indonesia on muslimienemmistöinen maa ja siellä asuukin enemmän muslimeita, kuin missään muussa maassa. Se voi hieman yllättää monia, ottaen huomioon sen miten kaukana se on Lähi-idästä, jota pidetään islamilaisen maailman keskuksena. Toki maahan mahtuu myös huomattava vähemmistö kristittyjä ja lisäksi joitakin hinduja ja buddhalaisia. Kristityt ovat keskittyneet itään, jossa monella saarella he ovatkin enemmistönä. Varsinkin Papuan saarella on paljon kristittyjä. Matkailukohteenakin tunnettu Bali on taas hinduenemmistöinen ja lännen isot saaret Jaava ja Sumatra varsin islamilaisia. Balilla ja muutamalla muulla saarella siitä itään on vähiten kristittyjä koko maassa, alle 2% väestöstä.

Viime vuosina Indonesia talous on kasvanut keskimäärin yli 5% vuosittain maassa tehtyjen talousuudistusten seurauksena, mutta lisää uudistuksia kaivataan, että saavutetaan maan täysi potentiaali. Nykyään Indonesian asukaskohtainen ostovoimakorjattu bruttokansantuote onkin yli 10 000 $. Se tarkoittaa, että maa ei ole erityisen köyhä muttei rikaskaan, vaan sijoittuu samaan luokkaan esimerkiksi Thaimaan, Kiinan ja Perun kanssa. Vaikka maatalous vastaakin enää alle 15% BKT:sta, se työllistää kuitenkin lähes 40% ihmisistä. Jaava ja Bali ovat maan riisinviljelyksen kehtoja ja Sumatralla ja Borneossa kasvatetaan runsaasti paljon keskustelua aiheuttanutta palmuöljyä, josta suurin osa viedään edelleen ruokaöljyksi Intiaan ja muihin Aasian maihin, vaikkakin siitä tehdään myös biopolttoaineita. Maalla on tämän lisäksi huomattavat mineraali- ja energiavarat, joista tärkeimpiä ovat hiili, öljy ja nikkeli. Maan tärkeimmät kauppakumppanit ovat Kiina, Japani ja Singapore. Viime aikaiset talousvaikeudet Kiinassa vaikuttavat siksi myös Indonesian talouteen, koska maa vie paljon raaka-aineita, joiden hinnat ovat nyt alhaalla.

Jaava ei ole suurin saari, mutta siellä asuu yli puolet maan asukkaista, noin 140 miljoonaa. Suuresta väestöstä ja keskeisestä sijainnista johtuen, Jaava onkin maan poliittinen ja taloudellinen keskus. Saarella sijaitsee myös maan pääkaupunki Jakarta, ylivoimaisesti suurin kaupunki ja maailmanluokan metropoli noin 28 miljoonalla asukkaallaan (metropolialueella).

Tässä analyysissä keskityn kuitenkin enemmän Sumatraan, jopa pidetään maailman suurimpana evankelioimattomana saarena. Siellä asuu yli 50 miljoonaa ihmistä. Saaren suurin kaupunki on Medan, jossa asuu yli 2 miljoonaa ihmistä. Suuri osa väestöstä asuu maalla ja jotkut heimot jopa metsissä. Myös seurakuntamme tukee juuri Sumatralla tehtävää työtä, joten onkin parempi keskittyä siihen. Tästä työstä en kerro kovin tarkkaan tässä, koska ymmärrätte varmaan sen, että muslimien kanssa työskentely ei ole mitään helppoa. Muslimeita kun ei saa ”käännyttää” ja jos muslimi luopuu uskostaan, se johtaa monesti suvun hylkäämiseen ja joskus jopa kidutukseen ja kuolemaan. Jotkut joutuvat maksamaan kovan hinnan uskostaan Jeesukseen. Tämänhän Jeesus toki lupasikin seuraajilleen, niin kuin Johanneksen evankeliumin luvussa 16 sanotaan: ”Jos maailma vihaa teitä, tietäkää, että se on vihannut minua ennen teitä. Jos te olisitte maailmasta, se rakastaisi omaansa. Mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sen tähden maailma vihaa teitä.” Oletko sinä valmis maksamaan uskostasi Jeesukseen tämän hinnan? Monet ovat joutuneet maksamaan ja vielä useammat joutuvat maksamaan. Vainot kasvaa kaikkialla maailmassa nykyään. Edes sellaisissa maissa, joita perinteisesti on pidetty vapaina, ei saa enää uskoa Jeesukseen vapaasti, tai saa uskoa, muttei saa elää todeksi Jeesuksen opetuksia. Jos niin tekee, niin sitä pidetään vähintäänkin kummallisena, kuten myös Pietari kirjoittaa 1. kirjeessään: ”Riittähän, että menneen ajan olette noudattaneet pakanoiden tahtoa ja eläneet irstaudessa, himoissa, juoppoudessa, mässäilyissä, juomingeissa ja kauheassa epäjumalien palvelemisessa. Nyt he oudoksuvat sitä, että te ette juokse heidän mukanaan samaan riettauden tulvaan, ja rienaavat. Mutta heidän on tehtävä tili hänelle, joka on valmis tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.”

Takaisin Sumatran tilanteeseen. Koska uskosta joutuu maksamaan kovan hinnan (varsinkin muslimitaustaiset) harva on mukana tavan vuoksi. Raamattukoulussa on normaalia, että rukoillaan ja paastotaan säännöllisesti. Kuinka paljon tätä tapahtuu meillä? Olemmeko valmiit menemään polvilleen Jumalan eteen ja etsimään hänen kasvojaan? Kiitos Jumalalle siitä, että monet uskovat Sumatralla ovat ja näin vievät evankeliumia eteenpäin, mitä vaarallisimpiin paikkoihin. Toiset viidakon keskelle heimojen pariin, jotka eivät ole koskaan kuulleet evankeliumia, toiset islamin hallitsemiin kaupunkeihin. Jotkut jopa ulkomaille asti. Senkin Raamattukoulun kautta, jonka työtä Fidan kautta kannatamme on kasvatettu lukemattomia seurakuntien työntekijöitä, jotka ovat perustaneet yhteensä jo reilusti yli 200 seurakuntaa. Näin evankeliumi menee eteenpäin ja myös he tulevat kuulemaan, jotka eivät ole kuulleet, niin kuin kirjoitettu on (Jesaja 52:15): ”Sillä mitä heille ei ole kerrottu, sen he saavat nähdä. Mitä he eivät ole kuulleet, sen he voivat havaita”

Kiitos jos olet muistanut tätä työtä rukouksissasi! Rukoillaan yhdessä, että lähetystyö menee päätökseen ja kaikki kansat, myös Indonesiassa tulevat kuulemaan evankeliumin.

Analyysi: Espanja

Perustiedot

Espanjassa asuu n. 47 miljoonaa ihmistä 505 000 km2 alueella, kattaen suurimman osan Pyreneitten niemimaasta. Väestö on keskittynyt rannikoille ja muutamiin asutuskeskuksiin sisämaassa, joista tärkein on pääkaupunki Madrid, jonka alueella asuu n. 6 miljoonaa ihmistä. Monet osat sisämaassa, varsinkin pohjoisessa ovat lähes autioita. Ilmasto vaihtelee suuresti etelän kuivasta ja kuumasta, välimerellisestä, pohjoisen melko leutoihin ja sateisiin alueisiin ja vuoristoihin, jotka ovat talvella lumipeitteisiä. Lisäksi Espanjaan kuuluu useita saaria, joista tärkeimmät ovat Baleaarit Välimeressä ja suomalaisille niin tutut Kanariansaaret Atlantilla, yli tuhat kilometriä etelään Manner-Espanjasta. Alla muutama kuva, jotka auttavat hahmottamaan minkälainen maa Espanja on. Ensimmäisessä näkyy pala Madridia, yhdestä kaupungin sisällä olevasta metsästä kuvattuna. Toinen on maaseutua etelästä, jossa maatalous on edelleen tärkeä elinkeino turismin rinnalla. Viimeisessä näkyy Fuengirolan rantaa.

dsc_6922 dsc_7338 20141118_160734

Historia

Espanjalla on hyvin pitkä historia, maa on nähnyt monenlaisia vaiheita, Rooman vallan ajasta maailmavallaksi ja siitä Frankon kautta nykyaikaan osana Euroopan Unionia.

Parikymmentä vuotta ennen Jeesuksen syntymää, Rooma oli vallannut kokonaan nykyisen Espanjan alueen. Alue pysyi Rooman hallussa useita vuosisatoja, kunnes visagootit hyökkäsivät alueelle 400-luvulla ja perustivat oman valtakuntansa. 700-luvulla maorit tulivat etelästä ja valloittivat vähitellen suurimman osan Etelä-Espanjaa. Nykyisen Espanjan historia alkoi, kun Pohjois-Espanjan kristityt kuninkaat aloittivat Espanjan takaisin valtauksen 1000-luvulla. Vuonna 1469 yhdistyi Aragonian ja Kastilian kuningaskunnat ja yhdessä he veivät sodan maoreja vastaan päätökseen vuonna 1492. Samalla käännytettiin, karkotettiin tai tapettiin kaikki maassa asuneet muslimit ja juutalaiset.

Samana vuonna Kolumbus löysi Amerikan, josta alkoi uuden maailman valloitus ja Espanjan aika suurvaltana. Vuonna 1512 koko Espanja oli yhdistynyt. Vuonna 1564 liitettiin Filippiinit ja 1580 Portugali sen silloisten siirtomaiden kanssa. Myös monia alueita Euroopasta liitettiin Espanjaan, Alankomaat, osia Ranskasta ja Etelä-Italia. Espanja oli saavuttanut valtansa ja alueidensa huipun. Rapakon takana sen valta ulottui Kaliforniasta Argentiinaan, omistaen suurimman osan maanosasta. Tavoitteena oli vallata myös Englanti, joka oli sen pahin kilpailija, mutta tavoite epäonnistui surkeasti, kun Espanjan voittamaton armada hävisi taistelussa Englantia vastaan vuonna 1588. Se oli suuri nöyryytys Espanjalle, eikä se enää sen jälkeen valloittanut uusia alueita, vaan joutui puolustuskannalle ja siitä alkoi myös vähittäinen rappio, joka huipentui 1800-luvun alussa kun Amerikan siirtomaat julistautuivat itsenäisiksi yksi toisensa jälkeen, eikä Espanja voinut tehdä mitään. Jo aiemmin se oli menettänyt merentakaiset alueensa Euroopassa ja Portugalin. Enää sille jäi vain Filippiinit ja Kuuba, jotka se menetti Yhdysvalloille 1800-luvun lopussa ja joitakin Afrikan osia, jotka säilyivät sen hallinnassa aina 1900-luvun lopulle saakka.

1936 Espanja ajautui sisällissotaan, jonka voittivat Frankon joukot. Siitä seurasi Frankon diktatuuri, jonka aikana vähemmistöjä sorrettiin ankarasti. Vuonna 1975 Franko kuoli, ja kuningas Juan Carlos ohjasi maan vähitellen kohti demokratiaa. Espanja liittyi Euroopan unionin jäseneksi 1986, jonka jälkeen talouden nousukausi kiihtyi ja maa vaurastui vauhdilla, sisällissodan jälkeen Espanja oli ollut hyvin köyhä ja huonosti koulutettu maa. 2000-luvun alussa maassa oli rakennusbuumi, joka päättyi 2008 finanssikriisiin, josta seurasi talouden taantuma ja korkean työttömyyden aika. 2014 talous kääntyi taas kasvuun ja työttömyys laskuun, mutta edelleen se on melko korkeaa, jopa espanjalaisittain, n. 20%. Espanjaan on sen vaurastumisen myötä tullut paljon maahanmuuttajia, varsinkin Latinalaisesta Amerikasta ja Marokosta. Nykyään maata hallitsee pääministeri Mariano Rajoy.

Hengellinen tila

Joosua projektin mukaan Espanjassa asuvista ihmisistä 77% pitää itsensä kristittyinä, huomattava enemmistö heistä on katolilaisia ja väestöstä vain 1,35% on evankelisia (uskovia). Varsinaisilla espanjalaisilla evankelisten osuus on kuitenkin pienempi (1%) ja esimerkiksi katalaaneilla vain 0,4%.

Katolilaisuus on merkillinen uskonto. Se on maailmanlaajuisesti suurin kristityksi laskettava kirkko yli miljardilla jäsenellään. Katolisten käytössä oleva Raamattu on sama kuin protestanteilla, mutta heillä on siinä lisäksi mukana apokryfikirjat. Heillä on hyvin monimutkainen oppi, jota on kehitetty parin tuhannen vuoden ajan. He väittävät polveutuvansa suoraan Raamatussa kerrotusta alkuseurakunnasta ja uskovat, että Pietari oli ensimmäinen paavi. Maria on erittäin tärkeässä roolissa, joillekin jopa tärkeämmässä kuin Jeesus. Mutta kuitenkin kirkosta löytyy myös uudestisyntyneitä ja Pyhällä Hengellä täyttyneitä uskovia, tosin heitä on erittäin vähän Espanjassa. Monille espanjalaisille kirkko ei merkitse juuri, mitään, ja messuissa käykin enää hyvin vähän ihmisiä. Katolilaisuus on useimmille myös suorituksiin perustuva uskonto, armo ei heille yksin riitä pelastukseen, ihmisen täytyy itse laittaa siihen oma osansa (tämä on pahin harhaoppi katolisessa kirkossa). Koska tämä on tilanne, täytyy myös katolisille julistaa evankeliumi, koska heillä ei ole kovin hyvät lähtökohdat löytää pelastusta kirkkonsa sisältä, vaikka se sieltä onkin löydettävissä kaiken ylimääräisen keskeltä ja jotkut ovat sen löytäneetkin. Siksi he tarvitsevat selkeää, yksinkertaisen evankeliumin julistusta, jonka jonka jokainen voi ymmärtää ja vastaanottaa.

Espanjassa asuu myös muita kansoja, joista saavuttamattomin ryhmä on arabit (jotka ovat tietenkin muslimeja), joita maassa asuu noin miljoona (suurin osa marokkolaisia). Heistä vain 0,05% on evankelisia uskovia. Kuitenkin miten paljon helpompi heille olisi kertoa evankeliumi Espanjassa kuin heidän lähtömaissaan! Lisäksi Espanjasta olisi helppo tehdä lähetysmatkoja Marokkoon (lähetystyöntekijöille ei myönnetä viisumia, muuta turistina voi kaikki mennä 3 kk asti, sitten voi käydä Espanjassa ja mennä taas uudestaan). Espanjassa asuu myös paljon latinoja, ja monella alueella heitä onkin seurakunnissa jopa enemmistö tai ainakin huomattava vähemmistö, koska heistä niin monet ovat uskossa.

Espanjassa asuu myös edelleen paljon juutalaisia, vaikka heidän tarkkaa määrää on vaikea arvioida, koska heitä on niin paljon vainottu, että monet salaavat identiteettinsä sen takia. Juutalaiset ovat yksi vähiten saavutettu kansa Espanjassa.

Espanjassa ei ole koskaan ollut koko maan kattavaa herätystä, mutta nyt näyttäisi puhaltavan uudet tuulet. Seurakuntia perustetaan eri puolille maata ja evankelisten uskovien määrä kasvaa hyvää vauhtia. Myös lähettejä on tullut eri puolilta maailmaa, mutta tarve on edelleen suuri. Rukoillaan siis lisää työmiehiä ja rukoillaan, että maassa jo olevat lähetit saisivat voimia työhönsä.

Omia kokemuksia

Olen käynyt Espanjassa nyt kolme kertaa, kaksi lyhempää reissua ja yksi kahden kuukauden matka, jolloin sain hetken elää Espanjassa. Näiden matkojen aikana minulle on muodostunut jonkinlainen kuva Espanjasta, varsinkin sen hengellisestä tilasta. Tietenkään en ole käynyt kaikkialla, mutta kuitenkin monessa paikassa, Alicantesta Sevillaan ja Madridiin asti.

Vaikuttaisi siltä, että espanjalaiset ovat melko ylpeä ja kova kansa. Onhan maalla pitkä historia, johon mahtuu paljon sotia ja lyhyt aika maailman valtana ja valloittajana. Varsinkin vanhemmat miehet ovat hyvin haluttomia edes puhumaan hengellisistä asioista, ainakaan ulkomaalaisten kanssa. Nuoret taas ovat hiukan avoimempia puhumaan, heille kirkko ei merkitse juuri mitään ja monet ovat ateisteja.

Itse koen, että Espanja tarvitsee nyt paljon rukousta. Pitkä historia kristittynä maana on jättänyt oman jälkensä ja julistamista tärkeämpää on kantaa rukouksin kansaa Jumalan eteen. Paastoa ei saa myöskään unohtaa, jos haluamme nähdä enemmän Jumalan tekoja. Ei niin, että me jotenkin omalla toiminnallamme saisimme Jumalan liikkeelle, mutta omalla passiivisuudella voimme kyllä olla esteenä Jumalan työlle (ainakin omassa elämässämme). Siksi on aika nousta yhdessä rukoilemaan läpimurtoa Espanjaan.

HERKKYYS LAHJANA

Itkupilli, turhan nurisija, herkkähipiäinen. Miltä kuulostaa? Arkipäivän psykologiaa, jonka avulla lyödään leima otsaan, joskus jopa oikeutetusti ja pysyvästikin. Leimattu luonteenpiirteellä negatiivisessa sävyssä ”mammanpojaksi” voi aiheuttaa pitkäikäistä ja kauaskantoista vaikutusta kenessä tahansa.

Herkkyys lahjana, sen eri muodoissa, synnyttää kaunista jälkeä. Yksinäisyydessä sorvinsa ääressä aikaansa viettävä puuseppä näkee jo pitkälle eteenpäin työnsä tuloksen. Ilman käden taitoa ja sisäistä herkkyyttä, lastujen lisäksi ei syntyisi mitään käyttövalmista tai silmänruokaa.

Erityisen herkkä ihminen kärsii riitasoinnusta ahdistuen ja pahimmassa tapauksessa masentuen. Jos korjaavaa liikettä ei tapahdu ja soittimen antama ääni jatkaa särisemistään, herkän muusikon aistit jumittuvat ääriasentoon. Siitä vapautuminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

Empaattisuus kuuluu usein herkän ihmisen ominaisuuksiin. Voimakkaasti tuntevana hänellä on kyky tunnistaa ongelma jo paljon ennen kuin tavallinen ihminen edes on tiedostanut asiaa. Yliluonnollisena lahjana, profetalisuutena, hänen apunsa yhteisössä on merkittävän suuri.

Herkkyyden painolastina on pelko epäonnistumisesta ja täydellisyyteen pyrkimisestä. Kritiikki ja toisten arvosteleva tarkkailu ajaa usein yksinäisyyteen ja lahja jää käyttämättä. ”Rohkaiskaa toinen toistanne” kuuluu arkipäivän hengellisyyteen. ”Kantakaa toinen toistenne kuormia” sisältyy perusominaisuuksiin yhteisössä, jossa ”kilpaillaan toisten kunnioittamisessa”.

 

Matkakommentti: Ranska

Kävin syyskuussa Pariisissa muutaman päivän lomalla. Pariisi on tunnetusti maailman vierailluin kaupunki, eikä terroritekojen aiheuttama kolhu maineeseen näyttänyt paljon turistien määrää vähentävän, tunnetuimmilla nähtävyyksillä oli pitkät jonot. En mennyt Pariisiin kuitenkaan nähtävyyksiä katselemaan, vaikka muutamia tärkeimpiä kävinkin katsomassa, vaan lepäämään ja tutkimaan hengellistä tilaa ja evankelioimaan, jos ovia siihen avautuisi. Ja avautuihan niitä. Sain kertoa Jeesuksesta monille ihmisille, osa heistä ei ollut koskaan aiemmin keskustellut kristityn kanssa hengellisistä asioista.

Pariisilaisten kanssa en päässyt juuri keskustelemaan, enkä vieraillut muussa kuin parissa katolilaisessa kirkossa. Yhden kirkon portailla oli joukko paikallisia nuoria hengailemassa, joten menin juttelemaan heille. Heillä ei ollut juuri mielenkiintoa keskustella hengellisistä asioita, mutta yhden kanssa sain kuitenkin kohtuullisen hyvän keskustelun. Hän oli itse katolilainen ja uskoi, ainakin jossain määrin, Jumalaan. Toki hänkään ei ollut kovin aktiivisesti mukana kirkkonsa toiminnassa, eikä ollut tehnyt henkilökohtaista uskon ratkaisua. Sain todistaa hänelle omasta uskostani ja siitä miten tulin uskoon.

Oma arvioni näiden ja aiempien kohtaamisten, sekä lukemani perusteella on se, ettei uskoa pariisilaisilta juuri löydä, eikä siten myöskään intoa evankelioida niitä suuria joukkoja turisteja, mitä kaupungissa ja sen kirkoissakin vierailee. Se tehtävä on ilmeisesti jätetty rakennuksille itselleen ja niissä olevalle taiteelle, mutta jospa ne kivet sitten huutaisivat sen evankeliumin niin, että edes joku voisi tulla uskoon. Syttymistä siis tarvitaan, Jumala antoi kuitenkin juuri meille ihmisille evankeliumin julistamisen tehtävän.

Nyt kun olen käynyt jo 16:ssa Euroopan maassa, niin alkaa olla aika selvä, että jos joskus jossain päin Eurooppaa tulen tekemään lähetystyötä, muuta kuin lyhytaikaista, niin se maa on Espanja. Ranska ei nimittäin kauheasti innostanut, vaikka aiemmin se maa oli jonkin verran kiinnostanutkin. Suurin ongelma on kieli. Jotenkin ei jaksaisi enää opetella yhtä uutta eurooppalaista kieltä, kun on niitä aasialaisiakin opeteltavana ihan riittävästi. Oma työkenttä tuleekin näillä näkymin olemaan enemmän Aasiassa kuin Euroopassa ja luulisin, että Latinalaiseen Amerikkaan, varsinkin Meksikoon, tulen myös vielä menemään. Vaikka en sitä itse vielä tarkalleen tiedä, mutta näihin valmistaudun ja Jumala sitten ajallaan ohjaa oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.

Muistetaan rukouksin Ranskaa ja erityisesti Pariisia. Jotenkin siellä tuli vaan sellainenkin ajatus mieleen, että Pariisi voisi olla lähetystyön tukikohta Euroopassa ja aina maailman ääriin saakka.

pariisi