Avoimuudesta

Avoimuus on vaikea asia. Toisille se on helpompaa, toisille vaikeampaa. Suomalaiset eivät ole yleensä erityisen avoimia, joten meille se on monesti vaikeaa. Minulle se on myös ollut vaikea asia, ja jossain määrin edelleen.

On nimittäin niin, että mahdollisimman avoin kaikille ei välttämättä ole hyvä tai edes tarkoituksenmukainen tavoite. Meitä kyllä kutsutaan elämään valkeudessa ja tuomaan pimeyden teot valkeuteen. Lisäksi meitä kehoitetaan tunnustamaan syntimme toinen toisillemme, että parantuisimme. Kaiken huipuksi kaikki mitä olemme tehneet, tulee julki tuomiopäivänä kaikkien tiedoksi (ainakin jos emme ole sitä tunnustaneet ennen sitä), joten avoimuuteen on kyllä selkeät, raamatulliset perusteet.

Myöskään esittäminen tai teeskentely ei ole oikein. Tiedämme mitä tapahtui Ananiaalle ja Safiralle, jotka esittivät olevansa anteliaampia kuin todellisuudessa olivat. Se ei ollut Jumalan tahdon mukaista ja siitä seurasi rangaistus.

Kuitenkin, jos kerromme kaiken mitä ajattelemme ja olemme, kaikille ihmisille, siitä voi seurata useitakin ongelmia. Ensinnäkin, se voi loukata toisia ihmisiä tarpeettomasti. Meillä jokaisella käy mielessä hyviä ja huonoja ajatuksia toisistamme, eikä ole tarkoituksenmukaista sanoa kaikkea, mitä mieleen tulee, koska se loukkaa helposti turhaan toisia. Toki kehuja ja rohkaisuja ei tarvitse säästellä, vaikka suomalaisille niiden sanominen monesti vaikeaa onkin, myös itselleni.

Toiseksi, jos kerromme julkisesti synneistä ja riippuvuuksista, joista emme ole vielä vapautuneet, se voi lyödä leiman. Tuo on sellainen ja sellainen. Ja vaikka myöhemmin vapautuisimme siitä riippuvuudesta, niin se leima saattaa jäädä elämään. Siksi on parempi puhua julkisesti vain sellaisista rippuvuuksista, joista olemme jo vapautuneet. Silloin se on hyvä todistus ja voi rohkaista muitakin, jotka ovat siinä tilanteessa ja antaa heille toivoa, että hekin voivat vapautua.

Miten sitten riippuvuksia tai syntejä pitäisi käsitellä? Ensin kaikki asiat kannattaa tuoda vain Jumalalla. Eikä siinä tarvitse odottaa seuraavaan kokoukseen, vaan on parempi tuoda ne asiat heti Jumalalle kun ymmärrämme tehneemme väärin. Raamatussa luvataan (1.Joh. 1:9): ”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” Hän antaa anteeksi aina, jos vain tunnustamme syntimme. Hänellä riittää ymmärrystä, armoa ja anteeksiantamusta meitä kohtaan. Ja siten saamme vapauden. Tämä riittää syntien anteeksi saamiseksi aina. Enkä sano, että emme olisi anteeksi antamuksen alla, vaikka emme heti tunnustaisi syntiä, mutta jos kieltäydymme tunnustamasta syntiämme, vaikka sen tiedostamme, niin silloin kyllä tipumme pois armosta. Ja mitä syytä meillä on viivyttää tunnustamista? Ei meidän tarvitse tehdä mitään katumusharjoituksia tai elää häpeän alla, vaan Jumala rakkaudessaan vain odottaa, että tunnustamme syntimme hänelle ja näin saamme vapauden ja pääsemme eteenpäin elämässä.

Joskus on kuitenkin, niin, että emme saa rauhaa ja vapautta kun tunnustamme syntimme vain Jumalalle. Silloin voi olla tarpeen tunnustaa ne jollekin ihmiselle. Raamatussakin sanotaan (Jaak 5:16): ”Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte.”

Ei kuitenkaan kannata tunnustaa syntejä kenelle tahansa, vaan sellaiselle henkilölle, johon luotamme (ettei hän puhu asioita eteenpäin) ja tiedämme, ettei hän tuomitse ja torju meitä. Kaikkien vaikeimpia asioita ei välttämättä kannatta tunnustaa, ainakaan ensimmäisenä, kaikkein lähimmille ihmisille. On parempi puhua niistä ensin jollekin kypsälle uskovalle, jonka tiedämme luotettavaksi, joka on samaa sukupuolta, mutta joka ei ole aivan lähipiirissämme. Joskus tälläistä henkilöä on vaikea löytää, mutta kannattaa silloin rukoilla, että löytäisi jonkun.

Syntien tunnustaminen on siis tärkeää oman sisäisen paranemisemme tähden. Kun puhumme asioista toisten ihmisten kanssa, ne asettuvat yleensä oikeisiin mittasuhteisiin, saamme vapauden menneisyyden painolasteista ja rippuvuuksien kohdalla myös helpommin vapaudumme niistä. Sen jälkeen niistä on helpompi puhua myös laajammalle joukolle. Jos pidämme kaiken vain sisällämme, voi käydä niin, että asiat vain paisuvat mielessämme ja häpeä ja syyllisyys kasvavat niin suuriksi, että normaali elämä käy hyvin vaikeaksi ja raskaaksi. Jeesus kuitenkin kantoi kaiken ristin puulle, myös meidän syyllisyytemme ja häpeämme, joten meillä ei ole mitään syytä kantaa niitä itse, vaan kannattaa lähteä Jumalan antamalle sisäisen paranemisen tielle.

Lisäksi voi olla hyvä, jos tiedämme rikkoneemme jotakin henkilöä vastaan, pyytää anteeksi kyseiseltä henkilöltä tekoamme. Se, että pystyy pyytämään anteeksi on nöyryyden merkki. Tärkeämpää ei ole oikeassa oleminen, vaan yhteyden säilyttäminen. Tietenkin, jos joku on rikkonut meitä vastaan, meillä on velvollisuus antaa anteeksi, vaikka toinen ei tulisikaan pyytämään anteeksi. Anteeksi antamalla vapautamme itsemme mahdollisesta katkeruudesta ja vihasta ja näin voimme jatkaa eteenpäin vapaana. Mutta silti on hyvä, että opettelemme myös pyytämään anteeksi toinen toisiltamme, koska jokainen meistä luokkaa jossain vaiheessa toista, vaikka se ei olisikaan tarkoituksenamme.

Avoimuus ja rehellisyys ovat siis tärkeässä osassa jokaisen uskovan elämässä ja meitä kutsutaan vaeltamaan niissä. Kaikki ei kuitenkaan välttämättä tapahdu heti, vaan on tärkeää edetä askel kerrallaan oikeaan suuntaan Hengen viitoittamalla tiellä. Kun olemme avoimia, on helpompi elää ja olla, ei tarvitse niin murehtia siitä, mitä toiset meistä ajattelevat ja pelätä sitä, että he eivät hyväksyisi meitä, jos todella tietäisivät, minkalaisia olemme. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että Jumala hyväksyy meidät, Jeesuksen tähden, jos olemme kääntyneet hänen puoleensa ja tunnustaneet syntimme hänelle. Siltä pohjalta on hyvää kasvaa avoimempaan suuntaan myös toisiamme kohtaan.

Posted in Yleinen.